Koronapandemia hämmentää ravintola-alalla
Kävelen harvinaisen kylmänä lokakuisena torstai-iltana kohti ehkäpä Oulun legendaarisinta klubia. Paikka on vielä tältä päivää suljettu, mutta rock-klubi 45 Specialin […]
Kävelen harvinaisen kylmänä lokakuisena torstai-iltana kohti ehkäpä Oulun legendaarisinta klubia. Paikka on vielä tältä päivää suljettu, mutta rock-klubi 45 Specialin […]
Toppilansaaressa Telakka-mediatalolla majapaikkaansa pitävä kulttuuriyhdistys Tulva ry on perustamassa Ouluun pohjoissuomalaiseen kulttuuriin keskittyvän nettiradion. Mukaan on voinut hakea vapaasti omalla […]
Kaleva uutisoi, että Oulun kaupungin uudeksi talous- ja rahoitusjohtajaksi on valittu Marja Kariniemi. Kariniemi aloittaa uudessa virassaan vuoden 2021 alussa. […]
Oulussa on tehty uhkaus Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukiota kohtaan, kerrotaan poliisin tiedotteessa. Uhkaus on tehtiin koulun käytössä olevan sovelluksen kautta. […]
Oulun poliisi tiedottaa, että Metsokankaalla on torstaina päivällä havaittu koira liikkumassa irrallaan. Koira on käynyt toisten koirien kimppuun ja välttelee ihmisiä […]
Poliisi tutkii viime sunnuntaina tehtyä murhan yritystä, joka tapahtui hämeenlinnalaisen päiväkodin pihassa iltayhdeksän aikaan. Teosta epäilty mies poistui tapahtumapaikalta teon […]
Yle uutisoi torstaiaamuna vain harvan kunnan aikovan nostaa kunnallisveroprosenttiaan vuodelle 2021. Esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla yksikään kunnanhallitus ei ole ehdottanut veroprosentin nostoa. […]
Kiiminkijoentie halutaan remonttiin Haukiputaan kohdalla. Tietä suunnitellaan parannettavaksi Jokikylän sillan kohdalla. Suunnittelutyö on aloitettu kesäkuussa 2020. Kiiminkijoen ylittävä Jokikylän silta […]
Rajakylässä sammutettiin tiistai-iltana tulipalo Ruiskukkatie 15:ssa sijaitsevassa kerrostalossa. Samassa osoitteessa syttyi aikaisemmin tulipalo torstaina 23.10. saman viikon sisään. Kalevassa julkaistussa […]
Oulussa Kaukovainiolla toukokuun lopulla tapahtuneen murhan käräjäkäsittely alkaa tänään. Kaukovainiolla murhattiin teräaseella ulkomaalainen mies. Murhasta epäiltynä on uhrin tuntenut noin […]
Viestinnän tutkinto-ohjelma 2024