Venäjän vakoilun torjumisessa on saatettu käyttää laittomia keinoja. Tänään perjantaina alkaneessa oikeudenkäynnissä käsitellään, onko Suomen tiedustelu torjunut Venäjän vakoilua laittomin menetelmin.
Korkeinta syytettyä Antti Pelttaria syytetään turvallisuussalaisuuden paljastamisesta, virkavelvollisuuden rikkomisesta sekä virka-aseman väärinkäyttämisestä vuosina 2012–2024. Pelttari on suojelupoliisin (supon) entinen päällikkö.
Pelttarin lisäksi neljä muuta entistä supolaista saapuu tunnustamaan rikoksia myöhemmin alkavassa tunnustamisoikeudenkäynnissä.
Rikosvyyhti sai alkunsa syksyllä 2023, kun Venäjän valtiontelevisiossa kerrottiin Suomen hyväksi vakoilleista venäläisistä. Ohjelmassa mainittiin myös suojelupoliisin miehiä.
Ohjelman väitteet liittyivät tietomurtoon, joka kohdistui supon Kalastaja -nimellä tunnetun, eläköityneen työntekijän tietokoneeseen. Syyttäjän mukaan ”Kalastaja” säilytti sähköpostitilillään satoja tiedostoja, joiden paljastuminen on voinut vaarantaa Suomen turvallisuutta.
Tietomurron seurauksena on käynnistetty rikostutkinta myös siitä, onko suojelupoliisi käyttänyt eläkeläisiä laittomasti hyväkseen vakoilun estämisessä.
Lähde:

Kommentoi