Kaleva: Ouluun rakennetaan uusia opiskelija-asuntoja

Säätiön Vaakunakylän Sydän-hankkeen rakentaminen alkaa ensi vuonna. Kuva: Pixbay

Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö rakentaa Ouluun kolme uutta opiskelija-asuntorakennusta. Rakennukset nousevat Hartaanselänrantaan Vaakunakyläntielle ja Ala-Saksinkujalle. 16 miljoonan euron hanke sisältää 147 uutta opiskelija-asuntoa, joista ensimmäiset valmistuvat vuoteen 2028 mennessä.

Vaakunakylän rakennuksia suunniteltiin pitkään. Asuntojen oli tarkoitus valmistua Oulun asuntomessuihin vuodeksi 2025, mutta rahoitus ei järjestynyt ajoissa. Alkuperäisesti opiskelija-asuntojen oli tarkoituksena olla yhteydessä ikääntyneiden hoivataloihin. Yhteistyökumppanit vetäytyivät projektista rahoituksen puuttuessa.

Vuosi sitten hanketta suunniteltiin uudestaan ja laajemmalla mittakaavalla. Säätiö keskittyy opiskelija-asuntoihin suuren kysynnän takia. Suurin osa asunnoista tulee olemaan yksiöitä.

Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiön jonossa on tällä hetkellä 800 opiskelijaa, joille ei ole asuntoa tarjolla. Kohtuullisen hintaisille asunnoille on paljon kysyntää, sillä opiskelijoiden toimeentulot ovat kiristyneet ja tukia on leikattu.

Säätiön tavoitteena on tarjota asuntoja monipuolisesti Oulun eri alueilta. Tällä hetkellä asuntoja on neljätuhatta. Niitä löytyy keskustan tuntumasta ja kampuksien läheltä.

Lähteet:

Oulun Har­taan­se­län­ran­taan suun­nit­teil­la 147 opis­ke­li­ja-asun­toa – En­sim­mäi­set voi­si­vat olla val­mii­ta kahden vuoden sisällä

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*