Heikko taloustilanne näkyy myös joulukeräyksissä
Apua tarvitsevien määrä joulukeräyksissä on ollut nousussa viime vuoteen verrattuna. Ruuan ja muiden perustarpeiden korkeat hinnat aiheuttavat vähävaraisille ihmisille taloudellista […]
Apua tarvitsevien määrä joulukeräyksissä on ollut nousussa viime vuoteen verrattuna. Ruuan ja muiden perustarpeiden korkeat hinnat aiheuttavat vähävaraisille ihmisille taloudellista […]
Mediassa on uutisoitu punaviinin terveysvaikutuksista jo vuosien ajan. Säännöllisesti nautittuna punaviini voisi esimerkiksi torjua flunssaa, hoikistaa ja olla hyväksi sydämelle. Artikkeleissa […]
Peruskoulut ja nuorisotyö järjestävät lapsille ja nuorille ennaltaehkäisevää päihdekasvatusta Oulussa. Nuoriso-ohjaajat ovat pitäneet kouluilla opettajien pyynnöstä niin kutsuttuja vape-tunteja. Tuntien […]
Lähes kaikki meistä muistavat yhteiset ruokahetket pöydässä vanhempiemme kanssa. Lautasen toinen puoli kiinnosti aina syömismielessä vähemmän. Sitten kuului klassinen lause: […]
Oletko joskus miettinyt, kuunteleeko puhelimesi puheitasi salaa? Kohdennetut mainokset tuntuvat joskus vastaavan henkilökohtaisiin tarpeisiin liiankin tarkasti. 2010-luvun alkupuolella ilmestyneiden Sirin […]
Opiskelijoiden toimeentulo on herättänyt viime aikoina keskustelua mediassa ja opiskelijoiden keskuudessa, sillä valtioneuvoston työryhmä työstää parhaillaan opintotuen kokonaisuudistusta. Sen tarkoituksena […]
Joulupuu-keräystä ei järjestetä Oulussa tänä vuonna. Viime vuonna keräys järjestettiin Oulussa jo kahdeksannentoista kerran, mutta nyt varsinaista lahjakeräystä ei ole […]
Rap-musiikkia on sen syntymästä lähtien käytetty välineenä käsitellä yhteiskunnallisia kysymyksiä. Kelepo, oikealta nimeltään Ville Ahtinen, kuitenkin kaipaa suomirappiin laajempaa mielipidemaisemaa. “Se […]
15.-17. marraskuuta järjestetty Oulun Sarjakuvafestivaali toi Kulttuuritalo Valveen tiloihin joukon sekä paikallisia että muualta Suomesta ja ulkomailta saapuneita sarjakuvataiteilijoita. Yksi […]
Viestinnän tutkinto-ohjelma 2026