Karaokebaariyrittäjä Harri Paulasuo nauttii itsensä ja yrityksensä kehittämisestä 

Harri Paulasuo. Kuva: Eetu Saarenpää

Harri Paulasuo on toiminut Raahen Oluthuoneen yrittäjänä 11 ja puoli vuotta. Yritystoiminta lähti 2000-luvun vaihteessa biljardisalista. Ajan saatossa toiminta muuttui nykyisenlaiseksi karaokebaariksi. 

Biljardiharrastus oli läsnä yritystoiminnassa ja Paulasuosta oli kivaa pyöriä salissa, pelailla biljardia ja tarjoilla asiakkaille. Sali oli kuitenkin syrjässä kaupungista. Hän muistaa, että alkuaikoina muutamat asiakkaat olivat sanoneet hänelle, että keskustassa paikka olisi todella suosittu. Ajatus eli hänen mielessään aina silloin tällöin. 

”Jonakin päivänä päätin, että mennään keskustaan ja katsotaan mitä tästä tulee.” 

Yritystoiminta oli korvaushoidossa työskennelleelle Paulasuolle alkuun sivutoimista. Ajan myötä toiminta alkoi näyttämään sen verran kannattavalta, että hän päätti siirtyä kokonaan yrittäjäksi. 

”Päihdepuolella olin ja siirryin sitten tänne toiselle päihdepuolelle. Tämmöinen hauska siirtymä.” 

Laulu soikoon 

Raahen Oluthuone on tänä päivänä karaokebaari. Paulasuolla itsellään ei ole pitkää karaoketaustaa. Ensimmäisen karaokelaulunsa hän lauloi 50-vuotiaana, kun baariin oltiin asentamassa karaokelaitteita. 

”Kun ei ole asiakkaita tai on vain hyvin tuttuja ihmisiä lähellä, niin silloin uskallan mennä laulamaan jotain.” 

Yhdeksi vakiokappaleekseen hän nimeää Kirkan Mamy Bluen. 

Asiakkaiden laulamiseen Paulasuo suhtautuu myönteisesti. Työnteon ohessa on mukava kuunnella, jos tulee hyviä esityksiä. Laulun taso on hänen mukaansa hyvällä tasolla eikä nuotin vierestä örinää tai pörinää, miksi karaoke on perinteisesti saatettu joskus mieltää. Hän kokee karaoken olevan syrjäyttämässä perinteistä DJ-diskomenoa. 

”Väittäisin, että nykyään nuoriso on hyvin kiinnostunut karaokesta. Nuoria käy paljon laulamassa ja laulajien taso on hyvää. Hyvin monet osaavat laulaa todella hienosti.” 

Kehittyminen on palkitsevaa 

Koronavuodet olivat taloudellisesti Oluthuoneelle isku, mutta Paulasuon mukaan niistä mentiin positiivisin mielin yli ja aika käytettiin hyväksi toiminnan uudistamiseen ja laajennustöihin. Koronan jälkeen liiketoiminta on alkanut jälleen kasvaa. 

Paikka on muuttunut useaan kertaan vuosien saatossa. Liikeidea on muokkautunut pikkuhiljaa. Viimeisin uudistus Oluthuoneeseen on kahden ajosimulaattorin hankkiminen asiakaskäyttöön.  

Palkitsevimpana asiana työssään Paulasuo pitää itsensä ja yrityksen kehittämistä sekä oppimista. 

”En minä hirveästi rahaa tässä kuitenkaan tahko. Tavallaan ihan perusduunarin palkkaa nostan itselleni. Se, että homma kehittyy ja huomaa osaavansa tehdä jotain sekä oppii koko ajan asioita, on palkitsevaa.” 

Tulevaisuuden osalta Paulasuolla on mielessä ensimmäisenä simulaattoriprojektin eteenpäin vieminen. Pidemmällekin tulevaisuuteen on erilaisia suunnitelmia. Vaihtoehtoja on paljon. 

”Ikäähän minulla alkaa olla jo sen verran paljon, että kyllähän minä exittiä tavallaan suunnittelen, miten se mahdollisesti toteutetaan. Onko se sitten lappu luukulle jonakin päivänä, kun ei enää kannata vai annetaanko puoli-ilmaiseksi seuraavalle yrittäjälle. Tällä hetkellä kuitenkin ihan kohtalaisen hyvin menestytään, että varmaan ostajiakin olisi jos joku haluaisi ostaa, mutta en välttämättä lähde myymään.” 

Harri Paulasuo 

  • Ikä: 57  
  • Perhe: vaimo ja kaksi aikuista lasta  
  • Harrastukset: yrittäminen ja nyrkkeily 
  • Koulutus: sairaanhoitaja (AMK) 
Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*