Yhtenä päivänä sen oivalsin: olen yleensä aina väärässä. Havainto oli raikas. Lohdullinen. Kovin lopullinen. Oivallus todellisesta asemastani tietämättömyyden häpeämättömänä taiturina irrotti minut mielipiteideni kahleista. Vapaus iski vasten kasvojani kuin märkä mutta ah-niin-raikas rätti.
Meillä ihmisillä nyt vain on taipumus olla aina oikeassa. Siis jokaisella meistä. Joka asiassa. Yhtäaikaisesti. Yhtälö on tietenkin jo pelkästään paperilla mahdoton. Tarraudumme näkemyksiimme kuin Nalle Puh hunajapurnukkaan. Tulkintamme maailmasta turvaavat meitä: kesyttämätön kosmos tarvitsee säikähtäneen sisimpämme mielestä selkeät säännöt. Tämä on tietenkin ymmärrettävää. Olisihan se pelottavaa olla vain mistään mitään tietämätön ihminen.
Oletko joskus huomannut näkökantasi muuttuneen? Tuosta noin vain todennutkin äänen kellossa niin sanotusti vaihtuneen? Onneksi olkoon: Sinulla on kyky kasvaa ja kehittyä! Pidä siitä kiinni. Mutta jos ajatuksesi jo kerran muuntui toiseksi, miksi se olisi juuri tänään ja juuri tässä asiassa se ainoa oikea? Sitä paitsi on ihanaa olla väärässä! Se tarkoittaa, että ihminen ei ole vielä valmis – elämällä on edelleen paljon annettavaa.
Maailma on täynnä mainoskampanjoita: “Löydä äänesi!”, “Anna äänesi kuulua!”. Mutta mitä jos pidänkin hiljaisuudesta? Siitä hiljaisuudesta, jossa mieli saa levätä tietämättömyyden tyyneydessä vailla valmiita vastauksia, uteliaana uutta tutkien. Hiljaisuudesta, jossa jonkun kysyessä voi vain kuiskata: “En tiedä.”
Mielipiteitä toki saa olla. Mutta jos pystytämme niistä itsellemme suojalinnoituksen, maailma muuttuu miinakentäksi, jossa jokainen väärää puoluetta kannattava edustaa potentiaalista olemassaolomme tuhoa. Oikeassa olon ja väittelyn sijaan olisi otollista pyrkiä ymmärtämään toisiamme. Elo saisi äkkiarvaamatta uusia, kiehtovia sävyjä. Kadoksissa ollut luovuus ja leikki värittäisi todellisuutemme uudelleen. Kokeile vaikka.
Mitä jos vain hyväksyisimme osallisuutemme ihmisyydestä? Sen osan, johon kuuluu pienuus ja mistään mitään tietämättömyys – suoranainen idiotismi. Mitä tapahtuisi, jos päästäisimme irti roolistamme besserwisserinä tai muiden kouluttajana, ja istuisimmekin takaisin pulpettiin oppilaan paikalle? Löytäisimmekö seikkailun?
Kommentoi