Lasten ja nuorten päihteidenkäyttöä pyritään ennaltaehkäisemään päihdekasvatuksella

Nikotiinipussien makuja tullaan rajaamaan uudessa lainsäädännössä. Kuva: Petra Koskela

Peruskoulut ja nuorisotyö järjestävät lapsille ja nuorille ennaltaehkäisevää päihdekasvatusta Oulussa. Nuoriso-ohjaajat ovat pitäneet kouluilla opettajien pyynnöstä niin kutsuttuja vape-tunteja. Tuntien tarkoituksena on lisätä nuorten tietoisuutta etenkin sähkötupakasta ja muista päihteistä sekä niiden vaaroista. Nuoria valistetaan varsinkin viime vuosina suosioon nousseiden nikotiinipussien ja sähkösavukkeiden haitallisuudesta.

Tunteja on kohdennettu etenkin 6. ja 7. luokan oppilaille. Talvikankaan nuorisotalon ohjaaja Laura Huhtan mukaan tunnit ovat olleet mieluisia ja oppilaat ovat kuunnelleet keskittyneesti.

”Opettajatkin ovat usein sanoneet, etteivät oppilaat ole koskaan olleet näin hiljaa”, Huhta jatkaa.

Tupakkalain uudistuksella halutaan suojella nuoria

Hallitus esittää muutoksia tupakkalakiin lausuntokierroksella olevassa esityksessään. Yksi keskeisistä tavoitteista on ehkäistä nuorten nikotiinipussien ja sähkösavukkeiden käyttöä. Muutoksilla nikotiinipussit ja muut savuttomat nikotiinituotteet sisällytetään tupakkalain piiriin. Lakiin lisätään savuttoman nikotiinituotteen määritelmä.

Nikotiinipusseista halutaan kieltää etenkin lapsia ja nuoria houkuttelevat maut, kuten makeat karkit, hedelmät ja marjat. Mintun ja mentolin maut sallitaan jatkossakin, jotta nikotiinipussit säilyisivät riittävän houkuttelevana vaihtoehtona nuuskalle.

Esitysluonnoksessa tupakkalaki kieltäisi nikotiinipussien sekä nikotiinittomien sähkösavukkeiden hallussapidon alaikäisiltä. Hallussapidon kieltäminen helpottaisi oppilaitosten puuttumista nuorten päihteidenkäyttöön koulussa.

Savuttomien nikotiinituotteiden käyttö aiotaan kieltää päiväkotien ja oppilaitosten sisä- ja ulkotiloissa sekä leikkikentillä.

Nuorten lisääntynyt päihteidenkäyttö näkyy kouluissa ja vapaa-ajalla

Tupakkatuotteiden, alkoholin ja energiajuomien käyttäminen ja käsitteleminen on kielletty nuorisotilojen tilaisuuksissa, tiloissa ja piha-alueilla. Huhtan mukaan nuoret kunnioittavat sääntöä hyvin, mutta toisinaan käytettyjä nikotiinipusseja saattaa löytyä esimerkiksi nuorisotilan sohvan alta tai nuorten vaatteet haisevat sähkötupakalle.

Koulussa nuorten päihteidenkäyttö on hyvin kausittaista. Laanilan koulun vararehtori ja erityisopettaja Matias Huikarin kokemuksen mukaan nikotiinipussien ja sähkötupakan käyttö on tällä hetkellä vähentynyt heidän koulussaan tai oppilaat ovat oppineet peittämään sen hyvin.

”Toissa talvena vapettaminen ryöpsähti käsiin, sähkötupakkaa poltettiin porukalla vessassa ja käytävillä haisi sähkötupakka”, Huikari kertoo.

Oppilaiden valistaminen ja yhteydenpito nuorten huoltajien kanssa ovat Huikarin mielestä parhaimpia keinoja puuttua nuorten päihteidenkäyttöön. Kasvatuskeskustelu on ensisijainen puuttumiskeino.

”On tärkeää saada nuori kiinni varhaisessa vaiheessa, jolloin nuoren kotonakin voidaan keskustella asiasta”, Huikari jatkaa.

Huhta ja Huikari kokevat, että uuden tupakkalainsäädännön myötä päihteiden houkuttelevuus ja käytön mielekkyys nuorten keskuudessa saattaa laskea.

Sosiaali- ja terveysministeriö: Luonnos nikotiinipusseja koskevasta hallituksen esityksestä lausunnolle

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*