Totta vai tarua? Kasviksia syömällä kasvaa isoksi 

Lähes kaikki meistä muistavat yhteiset ruokahetket pöydässä vanhempiemme kanssa. Lautasen toinen puoli kiinnosti aina syömismielessä vähemmän. Sitten kuului klassinen lause: “Syö kasvikset niin kasvat isoksi”. Mutta pitääkö tämä lause paikkansa? Pituuskasvuun ylipäätään vaikuttaa perintötekijät, elinolosuhteet ja eri hormonit. Pituuskasvu on myös aina yksilöllinen ja sen kaikkia tekijöitä ei tiedetä vieläkään. Normaalia pituuskasvua tukee terveellinen ja monipuolinen ruokavalio. Kalsiumit, proteiinit ja vitamiinit tukevat kasvua.

Aliravitsemus voi vaikuttaa haitallisesti kasvuennusteeseen ja lopulliseen pituuteen. Länsimaissa taas suurin kasvuhäiriöiden syy on liiallinen ravinnonsaanti, sillä se johtaa lihavuuteen, mikä kiihdyttää myös pituuskasvua lisäämättä kuitenkaan aikuispituutta. 

Olimme yhteydessä ravitsemustieteiden professoriin Marjukka Kolehmaiseen. Hän kertoo lapsilla ja nuorillakin olevan erityisiä ravitsemustarpeita, jotta kasvu ja kehitys tapahtuu odotetusti. 

“Kasvipohjaista proteiinia on esim. herneissä, pavuissa, täysjyväviljassa, siemenissä ja pähkinöissä. Näitä tulee kuitenkin syödä ’sekoituksina’ tai vaihdellen, jotta lapset saavat riittävän määrän kaikkia välttämättömiä aminohappoja”, Kolehmainen toteaa. 

Kolehmainen mainitsee kuitenkin, että pelkillä kasviksilla kasvaminen ei tapahdu luonnollisesti. “Erään suomalaisen tutkimuksen mukaan (Hovinen ym. 2021 – Lääkärilehti) kriittiseksi saattaa muodosta D- ja A-vitamiinin riittävä saanti sekä välttämättömien rasvahappojen saanti. Näiden saantiin tuleekin kiinnittää huomiota”, hän kertoo. 

Totta vai tarua? 50/50 

Kasviksien syönti on yksi isoista palasista lapsen normaalissa kasvussa. Pelkästään niitä syömällä ei kuitenkaan kasva, vaan myös monet muut asiat täytyy olla kunnossa. 

“Entä sitten se tarua 50%? Sillä osuudella pohdin sitä, että pelkällä tomaatilla, porkkanalla tai kurkulla ei kasva – eli palaan alkuun: riippuu siitä, miten ruokavalio koostetaan ja että siinä huomioidaan lasten ja nuorten ravintoaineiden tarpeet, proteiinin riittävä laatu ja energian saannin riittävyys”, Kolehmainen päättää. 

Kasvikset tukevat kasvua, mutta suoranaisesti ei voi sanoa niiden tekevän sinua pitkäksi. Ruokavalion tulee siis sisältää maitotuotteita, kananmunia ja kalaa/lihaa. Näin turvataan riittävän laadukas proteiinin saanti ja lisätään ruokavalioon juuri noiden edellä mainittujen kriittisten ravintoaineiden lähteitä. 

Kuten alussa jo kuitenkin totesimme pelkän ruokavalion avulla ei voi välttämättä kasvaa pitkäksi. 

Teksti: Oskari Juntunen, Ville Kyllönen ja Saarakaisa Seurujärvi 

Lähteet: 

Syömishäiriöiden vaikutus nuoren kasvuun ja kehitykseen – Opinnäytetyö 

Terveyden tukena, Lapsen kasvu – mitä kasvukäyrät kertovat  

Medical News Today: Can food make you taller  

Terveyskirjasto:Lapsen ja nuoren normaali kasvu ja sen arviointi 

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*