
Junioriurheilun odotetaan kallistuvan ensi vuonna
Energiakriisi vaivaa myös urheilumaailmaa, mikä voi vuoden vaihduttua tarkoittaa kohonneita urheiluseurojen jäsenmaksuja. Energiakriisin vaikutus näkyy jo paikoittain tälläkin hetkellä, sillä […]
Energiakriisi vaivaa myös urheilumaailmaa, mikä voi vuoden vaihduttua tarkoittaa kohonneita urheiluseurojen jäsenmaksuja. Energiakriisin vaikutus näkyy jo paikoittain tälläkin hetkellä, sillä […]
Jo useampana vuonna järjestetyssä Kädentaitajien lahjapajassa on tänä vuonna Ylen uutisen mukaan paikalla yli 60 myyjää, mikä on ennätysmäärä tapahtumalle. […]
Näytönohjainten hinnat ovat laskeneet vuonna 2022. Samalla myös kysyntä on romahtanut, mikä on johtanut siihen, että näytönohjaimista on ollut jopa […]
Henkilön epäillään syyllistyneen noin kolmeenkymmeneen eri rikokseen verkossa olevilla myyntipalstoilla, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi. Suurin osa rikoksista on tapahtunut heinäkuun alun […]
Entisajan Joulumarkkinat järjestetään 19.-20. marraskuuta Oulunsalon kotiseutumuseon pihapiirissä ja kirkon ympäristössä. Ohjelmaa on tarjolla kaiken ikäisille. Tapahtumassa on esimerkiksi mahdollisuus […]
Maavoimat tiedottivat varhain torstaina 3.11. Kainuun prikaatissa tapahtuneesta ampumaonnettomuudesta, jonka seurauksena varusmies sai vamman päähänsä. Paikan päällä varusmies sai ensiapua […]
Yle kertoo Oulun kaupunginvaltuuston hyväksyneen maanantai-iltana vuodelle 2023 tuloveroprosentiksi 7,86 prosenttia. Aiemmin se oli 20,5 prosenttia. Prosentin lasku ei näy […]
Tulli kertoo takavarikoineensa alkukesästä viisi kiloa hasista, jotka oli salakuljetettu kumiveneellä Suomeen. Kolme henkilöä oli epäiltynä törkeästä huumausainerikoksesta. Rikosjuttu käsiteltiin […]
Viestinnän tutkinto-ohjelma 2017