1970-luvulla aikuiset eivät katsoneet lasten perään samalla tavalla kuin nykyään. Katariina Vuori oli jo lapsena utelias ja seikkailunhaluinen. Hän ei pysynyt paljoa paikallaan vaan oli usein tekemässä kaikenlaista. Vuori ilmoitti neljävuotiaana vanhemmilleen, että koulut käytyään hän lähtisi ulkomaille. Hän oli kuullut etäisestä sukulaisesta, jolla oli hevosfarmi Kanadassa. Siitä jäi mielikuva, että ulkomaille muuttaessa kaikki unelmat toteutuvat.
Vuori valmistui fysioterapeutiksi vuonna 1994. Kesä kului töissä terveyskeskuksessa, mutta halu lähteä ulkomaille oli vahva. Vuoren ystävän perheeseen tuli Helsingin Sanomat, jonka työpaikkailmoituksessa etsittiin Madridiin au pairia. Vuori haki työpaikkaa ja sai sen.
Askeleita kohti Lähi-itää
Au pairina ollessaan hän soitti Gran Canariaan yksityisklinikalle. Kyseisessä sairaalassa potilaat olivat pääasiassa pohjoismaalaisia ja saksalaisia. Puhelimessa suomalainen sihteeri kysyi, puhuiko Vuori saksaa. Tämä vastasi puhuvansa, vaikka todellisuus oli päinvastainen. Ei auttanut kuin hakea kirjastosta C-kasetteja ja alkaa opiskella. Vuori oppi kielen alkeet ja aloitti työt yksityisklinikalla. Oli vuosi 1996, kun Suomesta saapui postin mukana Tehy-lehti. Yksi ilmoituksista herätti mielenkiinnon. Lähi-itään haettiin sairaalahenkilökuntaa. Vuori sai työpaikan ja päätyi töihin Arabiemiraatteihin.
Purjehdusmatka ilman päämäärää
Vuonna 1997 Vuori oli juuri vaihtanut työpaikan Dubaihin amerikkalaissairaalaan. Lomalla Filippiineillä hän kohtasi sekatavarakaupassa Nickin. Australialainen mies asui 11-metrisessä purjeveneessä. Purjehtiminen oli hänen elämäntapansa. Vuori vietti Nickin kanssa seuraavat neljä päivää, kunnes joutui palaamaan takaisin Lähi-itään. Ensimmäinen palkkakaan ei ehtinyt tulla uudesta työpaikasta, kun 26-vuotias Vuori soitti jo takaisin Nickille ja sanoi palaavansa miehen luo. Häntä ei jännittänyt yhtään; uusi seikkailu kutsui jo. Tästä alkoi viiden vuoden purjehdusmatka ihmisen kanssa, jota Vuori hädin tuskin tunsi.
Monipuolisia töitä ulkomailla
Matkan alussa Vuori kävi hoitamassa asioitaan Suomessa. Hänen kaikki tavaransa oli lähetetty Lähi-idästä Suomeen isossa metalliarkussa. Purjehdusmatkalle hän oli lähtenyt ilman sadevaatteitaan, sillä niitä ei ollut tarvinnut aiemmin aavikolla. Kalevan kesätoimittajana oli tuolloin Sanna Ukkola.
”Hän haastatteli minua Kalevaan ja ehdotti, että alkaisin kirjoittaa matkaltani. Vastasin, että sehän olisi hauskaa. Saisi vähän matkarahaa samalla.”
Vuori kirjoitti pitkin purjehdusmatkaa. Hänen juttunsa käsittelivät enimmäkseen matkailua. Käytettävissä ei ollut internettiä eikä tietokonetta, joten prosessi oli todella hidas. Hän kirjoitti jutut käsin, teetti kuvat, lähetti negatiivit ja tekstit isälleen. Vuoren isä kirjoitti tekstit puhtaaksi tietokoneella ja vei Kalevaan.
Matkalta löytyi uusi suunta
Singaporessa avopari viipyi yhdeksän kuukautta. Nick oli töissä rakennusinsinöörinä. Suomalaisista fysioterapeutin papereista ei ollut Vuorelle hyötyä tuolla puolen maailmaa, joten hän suoritti personal trainer -koulutuksen. Tämän jälkeen hän pääsi töihin USA:n ilmavoimien tukikohtaan kuntosalivastaavaksi. Paikka oli vapaa-ajan keskus sotilaiden puolisoille ja heidän lapsilleen.
”Suomen suurlähetystöstä lähti taloudenhoitaja pois ja he kysyivät minulta, osaanko laittaa ruokaa. Vastasin, etten osaa. He ottivat minut silti töihin”, Vuori kertoo nauraen.
Hän siivosi ja laittoi ruokaa sekä ohjasi aerobicia kuntosaleilla. Purjehdusmatkalla Vuori kiersi museoita ja arkeologisia paikkoja. Lähi-idästä käsin hän kävi myös Egyptissä. Viisi vuotta purjehdittuaan pariskunta päätti erota. Merellä kulkeminen syvensi Vuoren kiinnostusta meriarkeologiaan, jota hän lähtikin opiskelemaan palattuaan Suomeen. Nykyään Vuori käsittelee työn alla olevassa väitöskirjassaan Pohjois-Pohjanmaan vanhinta hylkyä.
Itsensä kutsuminen kirjailijaksi
Purjehduksen aikana Vuoren mieleen oli tullut, miten hänen mummonsa savusti kiukaalla kalaa. Katukeittiöissä kierreltyään hän pohti, miksi kiuasta ei käytetty enemmän. Ajatus kiuaskokkauskirjasta alkoi voimistua. Kului vielä kymmenen vuotta, ennen kuin hän aloitti projektin. Silloin Vuori ei ajatellut ryhtyvänsä kirjailijaksi. Saunakeittokirja oli ensimmäinen teos, josta hän sai kustannussopimuksen. Vasta 12 kirjaa kirjoitettuaan Vuori tunsi olevansa kirjailija.
”Tälle alalle ei ole mitään koulutusta. Se on lukijoiden armossa, onko kirjailija vai ei. Itse ei oikein voi määrittää itseään kirjailijaksi, jos lukijat eivät sitä tee”, Vuori miettii.
Kirjoittamista majakkasaarella
Jos Vuori voisi viettää vuoden ilman velvollisuuksia, hän ottaisi mukaan kaksi koiraansa, paljon kahvia ja kirjoitusvälineet. Hän muuttaisi majakkasaarelle, joka olisi kuin saari Myrskyluodon Maijasta.
”Tuossa ajatuksessa ihaninta on se, että ei voisi käydä kaupassa joka päivä. Ei tulisi postia. Ei toimisi nettiyhteydet. Pääsisi näistä pois.”
Vuori ei osaa sanoa, lähteekö enää tulevaisuudessa kiertämään maailmaa. Paljon on muuttunut niistä ajoista, jolloin he reissasivat Nickin kanssa.
”Ei sitä koskaan tiedä”, hän hymyilee.
Katariina Vuori
- Syntynyt vuonna 1971 Oulussa
- Perheeseen kuuluu kaksi lasta ja kaksi koiraa
- Koulutukseltaan fysioterapeutti, arkeologi ja kirjallisuusterapiaohjaaja
- Julkaissut yhteensä 19 teosta, viisi romaania ja 14 tietokirjaa
- Palkittu vuonna 2019 Suomen tietokirjailijat ry:n tietokirjailijapalkinnolla
- Työskentelee tällä hetkellä väitöskirjan parissa, jossa tutkii Pohjois-Pohjanmaan vanhinta hylkyä, Hahtiperän hylkyä
Kommentoi