
Oma lyhytelokuva matkalla kohti ammattilaisuutta
“Sehän (idea) lähti itse asiassa tuosta pöydästä”, Lenni Laine, 19, sanoo ja osoittaa pöytää takanamme. Ideana oli tehdä projekti, jossa […]
“Sehän (idea) lähti itse asiassa tuosta pöydästä”, Lenni Laine, 19, sanoo ja osoittaa pöytää takanamme. Ideana oli tehdä projekti, jossa […]
Tuoreimpien PISA-tutkimusten mukaan suomalaisnuorten lukutaito on heikentynyt merkittävästi. Vuoden 2022 tuloksissa Suomen sijoitus laski viidenneksi eniten kaikista osallistujamaista, ja noin […]
Peruskoulut ja nuorisotyö järjestävät lapsille ja nuorille ennaltaehkäisevää päihdekasvatusta Oulussa. Nuoriso-ohjaajat ovat pitäneet kouluilla opettajien pyynnöstä niin kutsuttuja vape-tunteja. Tuntien […]
Puolivälinkankaalle valmistuu monitoimitalo Paulaharjun koulun tontille kesällä 2026. Arvioidut rakennuskustannukset ovat hieman yli 7,3 miljoonaa euroa. Rakentamisen on tarkoitus alkaa keväällä […]
Ouluun avattiin kesällä 18–35-vuotiaille suunnattu matalan kynnyksen kohtaamispaikka, joka on auki maanantaista perjantaihin. Tulevaisuudessa tila on auki kasvaneen kysynnän takia […]
Oululainen HC Lumikot pelaa ensimmäistä kauttaan jääkiekkosarja FCAA:ssa. Korkeakoulujen välinen sarja perustettiin viime syksynä, kun aiemmin keväällä järjestetty pienempi turnaus […]
Jodelin ihastuskanavilla ilmoitetaan ihastuksista tuntomerkkien kera. Tällaiset kirjoitukset loukkaavat yksityisyyden suojaa, joka on turvattu Suomen perustuslaissa. Yksityisyyden suoja on laaja […]
Oulu10:n aulan perältä paljastuu suljetun oven takaa käytävä, joka johtaa suurehkon neuvotteluhuoneen ovelle. Vastuutehtävistä jo nuorena kiinnostunut Lilja Harju hymyilee […]
Lähestyvä joulukuu on monille meistä jännittävää aikaa – mielessä pyörivät joululahjat, viikkoja kestävät Black Friday –tarjoukset tai lähestyvä loma. Internetin lapsille […]
Tuoreen kouluterveyskyselyn mukaan energiajuomien päivittäinen käyttö yleistyy nuorilla huimaa vauhtia. Käytön kasvu näkyy etenkin toista astetta opiskelevilla tytöillä, joilla kofeiinipitoisten […]
Viestinnän tutkinto-ohjelma 2025