
Oululainen HC Lumikot pelaa ensimmäistä kauttaan jääkiekkosarja FCAA:ssa. Korkeakoulujen välinen sarja perustettiin viime syksynä, kun aiemmin keväällä järjestetty pienempi turnaus sai suuren suosion ja idea kokonaisesta sarjasta heräsi.
Sarjan takana on jääkiekosta innostunut opiskelijaporukka, joka järjesti ensin pienemmän turnauksen keväällä 2023. Turnauksen suosio yllätti ja idea kokonaisesta sarjasta sai alkunsa. FCAA on levinnyt nopeasti ympäri Suomen ja tällä kaudella sarjassa on 26 joukkuetta 12 eri kaupungista. Sarjan ensimmäisellä kaudella joukkueita oli mukana seitsemäntoista, yhdeksästä eri kaupungista.
Suosio näkyy myös yleisömäärissä, kun pelit ovat keränneet lehtereille tuhansia katsojia ympäri Suomen. Esimerkiksi ensimmäisellä kaudella pelattu LUT Yliopiston ja LAB Ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston välinen peli keräsi 1 500 katsojaa.
Sarja perustettiin tuomaan vaihtoehtoja opiskelijakulttuuriin. Sarjan nettisivuilla mainitaankin: ”Tavoitteenamme on tarjota työkaluja ja olla edelläkävijöitä taistelussa opiskelijoiden fyysisen ja henkisen terveyden heikkenemistä vastaan. ”
Sarjassa tasoerot voivat olla suuret sillä amatöörien lisäksi joukkueissa voi pelata myös ammattilaisia, kuten NHL: llään varattu Antti Palojärvi ja TPS:ssä pelannut Bernard Isiguzo. Joukkueiden pelaajien täytyy olla korkeakouluopiskelijoita. Pelaajien turvallisuus on huomioitu, ja sarjassa on tiukennettu sääntöjä tappeluiden ja taklausten osalta.
Oululaista voimaa
Tälle kaudelle myös Oulu on saanut oman joukkueensa, HC Lumikot, joka edustaa Oulun ammattikorkeakoulua ja yliopistoa. Joukkue pelaa kotipelinsä Raksilan harjoitushallissa ja joukkueen logoa koristaa lumikon pää.
”Oulu tunnetaan ennen kaikkea Liigajoukkue Oulun Kärpistä, joten haettiin siihen vastaavaa nimeä ja logoa joukkueelle. Ensi kertaa Lumikot nimen kuuleva osaisi yhdistää joukkueen Ouluun”, kertoo Lumikkojen pelaajavalmentaja Teemu Saavola.
Joukkueen pelaajat koostuvat korkeakoulujen opiskelijoista. Saavolan mukaan kaiken tasoiset pelaajat ovat tervetulleita joukkueeseen tälle kaudelle. Hän mainitsee, että viime pelissä oli mukana pelaaja, jolle peli oli ensimmäinen virallinen ottelu.
Saavola kertoo joukkueen toiminnan pyörivän tällä hetkellä täysin opiskelija vetoisesti.
”Koulut eivät ole olleet sen enempää mukana, OTY:n (Oulun Teekkariyhdistys) kanssa on jonkinlaista pientä keskustelua käyty ja Finanssi Ry saatiin syksyn kotipeliin mukaan, josta olemme todella kiitollisia.”, hän sanoo.
Pelejä joukkueelle kertyy neljä kappaletta runkosarjassa, kaksi kotona ja kaksi vieraissa. Sarjan mestaruus ratkaistaan keväisin kaksipäiväisessä lopputurnauksessa, johon selviää 16 joukkuetta. Osalle joukkueista tulee yksi lisäottelu runkosarjan jälkeen, jossa ratkaistaan viimeiset paikat kevään lopputurnaukseen. Joukkueen tavoitteeksi tälle kaudelle on asetettu lopputurnaukseen pääseminen.
Saavola kertoo, että joukkueella ei ole vielä yhteisiä treenejä, mutta tarkoituksena olisi järjestää muutamat yhteiset harjoitukset ennen kevään pelejä. Hän mainitsee jääharjoitusten järjestämiseksi muutamia ongelmia, kuten järkevään aikaan olevien jäävuorojen saaminen ja kustannusten pysymisen mahdollisimman matalana.
Joukkue on pelannut kaksi peliä tänä syksynä, ensimmäinen pelattiin Oulussa, missä HC Lumikot voittivat Vaasan korkeakoulujoukkueen Mighty Cocks Whiten lukemin 10–3. Toinen ottelu pelattiin Kuopiossa Savonia Pink Panthersia vastaan ja ottelu päättyi Kuopion joukkueelle 10–5. Sarjasijoitus Lumikoilla on tällä hetkellä yhdeksäs, mikä riittäisi suoraan paikkaan lopputurnaukseen.
Joukkueesta kiinnostuneille Saavola kertoo helpoiten joukkueesta saavan tietoa Lumikkojen Instagram-tililtä. Uudet pelaajat voivat myös osoittaa kiinnostuksensa joukkueeseen liittymisestä lähettämällä yksityisviestiä seuran Instagram-tilille. Seuraavat pelit joukkueella ovat luvassa keväällä.
Juttua muokattu 19.11.2024 klo 15.30: Lappeenrannan lääketieteellinen korjattu LUT Yliopisto ja Ammattikorkeakouluksi.
Kommentoi