”Huppati hei.”
Ja kunnon puhinat siihen päälle. Siltä kuulostaa, kun resuiseen college-paitaan sonnustautunut raavas mies kampeaa itsensä ylös jalkaprässistä. Teipillä korjatuissa nyrkkeilytossuissa on tukeva seistä samalla kun ottaa vesiryyppyä lippuviinapullosta.
Ruosteisen raudan kolina välittyy pukuhuoneisiin saakka. Viiden kilon levypainoissa lukee ”vain naisille ja junioreille.” Kädet läiskähtävät yhteen ja magnesium pölähtää.
”Vedä!”
Sellaista menoa oli Oulun kaupungin ylläpitämällä, nykyään jo puretulla Urheilutalon kuntosalilla. Toista on Linnanmaan urheilukeskuksen salilla. Se on pieni ja valoisa kuutio, jonka kliininen ja hiljainen tunnelma vastaa kokemuksena kelluntatankkia.
Leikittelen sillä ajatuksella, että olen saapunut japanilaisen televisio-ohjelman kuvauksiin. Kuvittelemassani skenaariossa nurkassa pötköttelee juuri nukahtamaan saatu taapero, ja kilpailijat on laitettu rääkkäämään itseään mahdollisimman äänettömästi. Painoja lastataan lisää ja ensimmäisenä vauvan herättänyt tiputetaan pois pelistä.
Musiikkikaan ei soi, mikä on sinänsä ihan hyvä asia. Yleensä kuntosalien soittolistoilla tuppaa pyörimään enimmäkseen onnettomia uudelleenversiointeja klassikkobiiseistä. Tyypillisin tunnelman pilaaja on Disturbed-yhtyeen kammottava räpellys, eli tulkinta kappaleesta The Sound Of Silence.
”Hello darkness, my old friend.”
Ähinän varomista mielipuolisempi olemus hiljaisuudessa on ehdottomasti se, että salikaverin kanssa ei uskalleta myöskään jutella. Äärimmäistä varovaisuutta käyttäen voi hienotunteisesti ehdottaa, josko tänään olisi se päivä, jolloin treenataan hauiksia. Vastaus suositellaan annettavaksi joko nyökäten, tai päätä hellästi ravistaen. Tällä tavoin joutava hälinä on mahdollista pitää minimissä.
Eipä siinä, että olisin koskaan suutani kyseisellä salilla avannut. Haluan ehdottomasti pitää hiljaisuuden jännitystä yllä niinä harvoina kertoina, kun sinne vaivaudun itseni raahaamaan.
Jos joskus rohkaistun ja päätän olla se, joka hiljaisuuden sinetin rikkoo, tiedän mitä aion sanoa. Siteeraan yhtä kaikista aikamme ajattelijoista. Mieleeni on juurtunut Urheilutalon ajoilta lentävä lausahdus, jonka saattoi kuulla vain kaikkien raskaimpien ponnistusten päätteeksi:
”Huppati, hilipati, hei.”
Kommentoi