
Kilpauimarit joutuvat tasapainottamaan huipputason treenin muun elämän kanssa
Kilpauinti harrastuksena vaatii paljon varsinkin nuoren elämästä. Saara Niemi ja Amanda Riuttanen ovat molemmat harrastaneet kilpauintia pienestä pitäen. Noin 12 […]
Kilpauinti harrastuksena vaatii paljon varsinkin nuoren elämästä. Saara Niemi ja Amanda Riuttanen ovat molemmat harrastaneet kilpauintia pienestä pitäen. Noin 12 […]
Koirista luopuminen ja hylkääminen on kasvanut merkittävästi Suomessa. Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto (SEY) raportoi, että viime vuonna jäsenyhdistysten hoitoon tuli viranomaispäätöksellä […]
Tänä vuonna itsenäisyyspäivän vastaanotolla nähtiin oululaista kädenjälkeä. Jo lähes 40-vuotisen uran aikana vaatesuunnittelija Outi Sulkala-Lähde on ehtinyt suunnitella lukuisia pukuja […]
Rovaniemeläinen Topias Kontio pyöräili menneen syksyn aikana Rovaniemeltä Egyptiin, ja on tällä hetkellä juoksemassa samaa reittiä takaisin Rovaniemelle. Kontion suoritusta […]
Suomen Kennelliiton kennelpiirit järjestävät vapaaehtoisvoimin lukukoiratapaamisia niin kirjastoissa kuin esimerkiksi yliopistokampuksella. Lukukoiralle voi lukea ääneen tai näyttää kirjoista kuvia, jos […]
Pukeudutko lämpimästi vain flunssanpelon takia? Onko kehon lämpötilan laskeminen suorassa yhteydessä sairastumisen kanssa? Tutkimusryhmä käytti lähteinään useita eri paikallis- ja ulkomaalaislähteitä. […]
Väsyneiden lukupiiri on paikka, jonne uupuneetkin voivat tulla juttelemaan kirjoista. Lukupiirin Ouluun perusti kirjastonhoitaja Jaana Märsynaho. Hän löysi väsyneiden lukupiirin […]
Kestävä kehitys ja vihreät arvot ovat olleet viime vuosina suurena puheenaiheena. WWF:n mukaan vaate- ja tekstiteollisuus tuottaa 4-10 prosenttia globaaleista […]
NHL-jääkiekkovideopelisarjan, eli ‘’änärin’’, suosio pelaajien keskuudessa on kulkenut pohjamudissa viime vuodet. Tämän vuoden uusin peli, NHL 25, ei ole tuonut […]
Oulun keskustaan avattu Rotuaarin joulumetsä on osoittautunut suosituksi elämykseksi. Joulumetsä on kahdestasadasta valaistusta kuusesta koostuva metsä Rotuaarin aukiolla, joka tuo […]
Viestinnän tutkinto-ohjelma 2025