
Väsyneiden lukupiiri on paikka, jonne uupuneetkin voivat tulla juttelemaan kirjoista. Lukupiirin Ouluun perusti kirjastonhoitaja Jaana Märsynaho. Hän löysi väsyneiden lukupiirin konseptin Joensuun kirjastosta ja se sopi Ahaa! – kirjaston aikuisten lukutaidon tukena -hankkeeseen, jossa Märsynaho on mukana. Hankkeen tavoitteena on aikuisten monilukutaidon tukeminen ja kirjaston palveluiden kehittäminen aikuisille, joiden lukutaito vaatii tsemppiä tai tukea.
”Hyvän mielen talo tuntui hyvältä paikalta järjestää väsyneiden lukupiiriä, koska tarkoituksena on tukea myös mielenterveyttä”, Märsynaho kertoo.
Mukaan voi tulla, vaikkei olisi lukenut kirjaa
Väsyneiden lukupiiri on perustettu aikuisille, jotka haluaisivat lukea enemmän, mutta arjen hektisyys vie motivaatiota lukemiselta. Lukupiirissä pääsee kokemaan myös yhteisöllisyyttä ja osallistumaan keskusteluihin. Mukaan voi tulla, vaikkei olisi itse lukenut kirjaa. Voi tulla vain kuuntelemaan muiden huomioita ja löytää uutta luettavaa. Lukupiiri innostaa myös palaamaan lukuharrastuksen pariin.
Lukupiirin kirjoihin pyritään valitsemaan alle 200-sivuisia kirjoja. Märsynaho ei halua kirjoissa olevan monia henkilöhahmoja, etteivät henkilösuhteet olisi monimutkaisia. Aiheet eivät ole liian synkkiä, jotta kirja ei rasita lukijoita. Lukupiiriläiset saavat ehdottaa kirjoja, ja ensi kevään viidestä kirjasta kolme on lukupiiriläisten ehdottamia. Märsynaho valitsee luettavat kirjat osallistujien toiveet huomioon ottaen.
Päägenreinä on kertomakirjallisuus ja autofiktio
Lukupiirissä käy pääosin 50–60-vuotiaita, joten aiheet valikoituvat myös sen pohjalta. Päägenreinä ovat kertomakirjallisuus, ja mukana on ollut myös autofiktiota, jossa kirjoittaja kertoo omista elämänkokemuksistaan kertomakirjallisessa muodossa.
Lukupiiri kokoontuu kerran kuukaudessa ja jatkuu ainakin ensi kevään ajan. Märsynaho toivoo lukupiirille jatkuvuutta, mutta piirin järjestämistä mietitään osallistujamäärien mukaan.
”Viime keväänä lukupiirissä kävi enemmänkin porukkaa, mutta näin loppuvuodesta vakiokävijöitä on neljästä viiteen ihmistä”, Märsynaho sanoo.
Märsynaho haluaa ohjata lukupiiriä, koska hän haluaa kohdata asiakkaita. Hänen päivätyöhönsä ei kuulu asiakaspalvelua. Märsynaho osallistuu myös itse lukemiseen ja on osa piiriä. Lukupiirin kautta hän on päässyt tutustumaan uusiin kirjoihin. Hänen suosikkinsa mukana olleista kirjoista on Antti Tuurin kirjoittama Lintujen kesyttäjä.
Lukupiiriläiset ovat löytäneet takaisin lukuharrastuksen pariin
Lukupiiriläinen Anu Rajala kertoo, kuinka ihanaa piirissä on ollut ja hän on innoissaan uusista kirjoista.
”Olen löytänyt mielettömiä uusia kirjoja, ja saan muilta piiriläisiltä lukusuosituksia. Löysin polun uudelleen kirjojen äärelle. Nykyään myös katselen kirjastosta kirjoja, joihin en aikaisemmin ole kiinnittänyt huomiota”, Rajala kertoo.
Timo Peltovuori on vakiokävijä lukupiirissä. Häneltä on jäänyt vain yksi piiri välistä koko vuoden aikana. Hän löysi lukupiirin kirjaston esitteiden kautta.
”Olin aluksi skeptinen, onko tämä oikeasti väsyneiden lukupiiri. Mutta kyllä lupaus on pidetty. Tänne saa tulla, oli lukenut kirjaa tai ei”, Peltovuori kertoo.
Peltovuori on löytänyt takaisin lukemisen pariin lukupiirin kautta, sillä työelämässä lukeminen oli jäänyt. Hän on inspiroitunut lukemaan ja rohkaistunut tarttumaan kirjoihin lukupiirin avulla.
”Jaana (Märsynaho) vaikuttaa paljon ilmapiiriin, joka on mukava ja hyväksyvä! Mukana on kirjojen harrastajia ja muita kirjallisesti sivistyneitä. Vaikken koe itseäni harrastajaksi, on helppoa olla mukana”, Peltovuori sanoo.
Peltovuoren suosikki mukana olleista kirjoista on Durian Sukegawan kirjoittama Tokuen resepti.
”Sitä oikein maistoi kirjassa valmistetut ruuat. En kyllä tiedä maistuvatko ne oikeasti siltä”, Peltovuori nauraa.
Kommentoi