Totta vai tarua? Kylmettyminen aiheuttaa flunssaa 

Pukeudutko lämpimästi vain flunssanpelon takia?  
Onko kehon lämpötilan laskeminen suorassa yhteydessä sairastumisen kanssa? 

Tutkimusryhmä käytti lähteinään useita eri paikallis- ja ulkomaalaislähteitä. Merkittävimmät pointit väitteemme tueksi tulivat Ilta-Sanomien jutusta, jossa Oulun Yliopiston terveystieteellinen laitos oli tutkinut Kainuun Prikaatin varusmiesten sairastumisia lämpötilaerojen ilmennyttyä. Jutussa selvisi kylmentyneiden aikajaksojen olleen vilkkaimpia varusmiesten sairastumisista. 

Brittiläinen monikansallinen sairausvakuutus- ja terveydenhuoltoyhtiö Bupa puolestaan perusteli kylmettymisen aiheuttavan ihmiskehon vastustuskyvyn heikkenemistä, tällöin mahdollistaen virus tai bakteeritartunnan. Jutussa painotetaan myös nenässä olevan liman ja värekarvojen toimivan suojana bakteereita ja likaa vastaan. Hengittäminen kylmällä ilmalla kuitenkin aiheuttaa näissä tekijöissä heikkenemistä. ​ 

Medical News Today -toimituksen tekemässä jutussa kerrotaan Yhdysvaltain terveysviraston yhtyvän päätelmään, jossa kylmettyminen on merkittävässä asemassa sivutekijänä sairastumiselle.  

Tässä vaiheessa on kuitenkin tärkeä huomata, että kylmettyminen ei ole yksiselitteinen syy sairastumiselle. Se itsessään ei aiheuta flunssaa. Sen sijaan kylmettyminen esimerkiksi huonon pukeutumisen seurauksena kasvattaa riskiä, ja edesauttaa altistumista kyteville virustartunnoille, jotka aiheuttavat flunssan. Kylmettyminen ei ole ratkaiseva, mutta merkittävä tekijä flunssan saamisessa. ​ 

Haastattelimme Oulun Yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan johtajaa ja kansanterveystieteen professoria Jouni Jaakkolaa. Hän luki ja tarkasti tutkimusryhmän käyttämiä lähteitä ja hän jakoi omia mietteitään väitteestä.  

”Sairastuminen vaatii syyn. Tekijänä toimii aina joko virus tai bakteeri. Vilustuminen edesauttaa virusten kehittymistä flunssaksi. Esimerkiksi asianmukaisella pukeutumisella voi vaikuttaa herkkyyteen sairastua”.​  

Jaakkola myös piti lämpötilojen muutosta myös merkittävänä tekijänä sairastumiseen, tällöin rinnastaen Ilta-Sanomien tekemää tutkimusta. Hänen antama asiantuntijapalaute rinnastaa ryhmän lopullista johtopäätöstä. 

Totta vai tarua? 50/50 

Kylmettyminen ei itsessään aiheuta flunssaa, mutta kylmettymisen merkitys on kriittinen tiettyjen flunssatyyppien saannissa. Faktantarkistusta tehnyt ryhmä pitää kylmettymisen roolia niin tärkeänä osatekijänä, että sen roolia ei voi täysin sulkea flunssan aiheuttajana.  
Jaakkola piti keräämäämme informaatiota faktuaalisena, hän myös pitää vilustumista yhtenä merkittävänä tekijänä sairastumiselle.

Päätelmämme asiantuntijapalautteen ja oman pohdintamme pohjalta tuntui mielestämme oikealta. Väitteen kaksipiippuisuus ja näkökulma jakaa kuitenkin tutkijat ja yleisön kahtia vaihtoehtoiden ”50–50” ja ”tarua” välille. 

Tekijät: Aarne Jäntti, Julianna Korhonen ja Mikko Salo

Lähteet:  

HS: Vilustuminen johtaa flunssaan – tässä syy​ 

IS: Nyt se on tutkittu: Näin kylmyys vaikuttaa flunssan syntyyn​ 

Bupa: Can cold weather really make you ill​ 

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*