Totta vai tarua? Ydinvoimalan reaktori ei voi räjähtää
”Neutroni osuu uraanin ytimeen. Ydin halkeaa. Tätä kutsutaan fissioksi. Fission yhteydessä syntyy energiaa ja uusia neutroneja. Syntyy lisää fissioita haljenneiden […]
”Neutroni osuu uraanin ytimeen. Ydin halkeaa. Tätä kutsutaan fissioksi. Fission yhteydessä syntyy energiaa ja uusia neutroneja. Syntyy lisää fissioita haljenneiden […]
”Mielenterveysongelmat ovat suurin este nuorten työllistymiselle”, kansanedustaja Mikko Kinnunen väittää Twitterissä 11. syyskuuta julkaisemassaan twiitissä. Kinnunen kertoo perustavansa väitteensä Eläketurvakeskuksen […]
Helsingin yliopisto ja Max Plank -instituutti julkaisivat tutkimuksen, jonka mukaan 1980-luvulla syntyneiden naisten lapsiluku olisi jäämässä 1,6 lapseen, kun 1970-luvulla […]
Usein kuulee sanottavan, että hiusten peseminen päivittäin on haitallista. Keskustelupalstat täyttyvät viestiketjuista, joissa oman elämän kampaajat perustelevat sitä, että mitä […]
”Kasvotreeni kannattaa todella ottaa tavaksi, mikäli haluaa pitää piirteensä nuorekkaina”, kerrotaan Iltalehden Facegym-kasvotreeniä hehkuttavassa artikkelissa. Iltalehden siteeraamassa Jama Dermatologyn tutkimuksessa […]
Iltalehden julkaisemassa artikkelissa Homesairaat heitteillä – professori: Sosiaaliturvan ulkopuolelle jääviä potilaita valtava määrä (10.3.2017), joka on kirjoitettu lääketieteen professori Ville […]
Alkaa tulla pimeä, kun saavumme rautatien alikulkuun Äimärautiolla. Keli on syksyinen ja viileä. Alikulku on kyllästetty toinen toistaan taidokkaammilla maalauksilla, […]
Turhautuminen siihen, kuinka vähän erilaisia naisia mediassa näytetään, sai Venla Vaattovaaran perustamaan Instagramiin Muijavaara-tilin. Tilille Vaattovaara kuvittaa naisia, jotka ovat […]
Kävelen harvinaisen kylmänä lokakuisena torstai-iltana kohti ehkäpä Oulun legendaarisinta klubia. Paikka on vielä tältä päivää suljettu, mutta rock-klubi 45 Specialin […]
Karjalaisuus näkyy suomalaisten arkielämässä, mutta harva tajuaa, että sen oikeuksien puolesta taistellaan vielä tänäkin päivänä. Maura Häkki, 21, on joensuulainen Karjala-aktivisti, joka saatetaan […]
Viestinnän tutkinto-ohjelma 2024