Totta vai tarua? Pohjoismainen valtamedia on kasaantunut lähes kokonaan juutalaisten käsiin

“On hieman hämmentävää, että jopa Pohjoismaissa valtamedia on kasaantunut lähes kokonaan juutalaisten käsiin.” Näin kirjoitti vuonna 2015 julkaistussa Magneettimedian printissä Arvi Pihkala. Kyseistä lehteä painettiin ja jaettiin 270 000 kotiin. Artikkeli yhdistää eritoten ruotsalaisen Bonnier suvun sekä Erkkojen suvun juutalaisuuteen.

Myös Iltalehti oli kiinnostunut Magneettimedian kirjoittelusta. Lehdestä oltiin 2017 yhteydessä väestörekisterikeskukseen, josta oli selvinnyt ettei Arvi Pihkala nimistä, elossa olevaa henkilöä, ole olemassa. Joitain jälkiä Arvi Pihkalasta kuitenkin löytyi. Sotapolku sivuston mukaan Arvi Pihkala kuoli jatkosodassa vuonna 1941. Magneettimedian oikeistoradikaalin ja isänmaallisen kirjoittelun puolesta voisi hyvin kuvitella, että kirjoittaja on keksinyt salanimensä kaatuneesta sotilaasta.

Neljä suurta

Aiheen laajuuden vuoksi rajasin tarkasteltavan valtamedian koskemaan vain Suomea. Suomen suurimmat mediayhtiöt ovat Bonnier, Sanoma, Otava ja Alma Media. Nämä yhtiöt keräsivät media-alan tuotoista 65 prosenttia, kertoo Ville Manninen. Manninen on kirjoittanut Suomea koskevan osuuden tutkimukseen median monimuotoisuudesta Euroopassa ja lähialuilla 2016. Tutkimus puhuu karua kieltä Suomen mediakentän keskittyneisyydestä etenkin televisio- ja radioalalla. Televisiossa neljä suurinta yritystä kerää 97 prosenttia tuotoista, kun taas radiossa tuo luku on 92 prosenttia.         

Tänä vuonna luvut ovat saattaneet hieman muuttua etenkin Bonnierin osalta. Bonnier myi muun muassa MTV3:n sekä C Moren Telialle marraskuussa Euroopan komission hyväksymässä kaupassa. Suurimpana mediayhtiönä Suomessa on kuitenkin Yleisradio, jota ei valtio-omisteisena käsitellä tässä jutussa.

Juutalaisia juuria?

Aloitetaan juutalaisyhteyksien etsiminen ruotsalaisesta Bonnierista. Magneettimedian jutusta saa käsityksen, että Bonnierin suku on juutalainen. Asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksiselitteinen. Suvun kustannustoiminnan aloittanut Gerthard Bonnier oli oikealta nimeltään Gutkind Hirschel ja juutalainen. Gerthard Bonnier eli kuitenkin 1800- luvun alussa. Ainoa tieto Magneettimedian kaltaisten julkaisujen lisäksi nykypäivän Bonnierin uskonnollisesta vakaumuksesta löytyi Alan M. Tigayn 1994 kirjoittamasta, The Jewis Traveller- matkaoppaasta. Tigayn mukaan suurin osa Bonnierin suvusta on nykyään luterilaisia, mutta kertoo joidenkin suvun jäsenten pitävän juutalaisiin läheisiä yhteyksiä. Bonnierin nettisivujen mukaan yhtiö on vieläkin melkein kokonaan suvun omistuksessa.  

Sitten kotimaiseen Erkkojen sukuun, jotka tunnetaan Sanoman omistajina. Jane ja Aatos Erkon säätiö yhdessä Antti Herlinin kanssa omistaa 36 prosenttia Sanoma Oyj:n osakkeista yhtiön tiedotteen mukaan. Tuntuu kovin kummalliselta, että Magneettimedian tekstissä Erkkoja pidetään niin selvästi juutalaisena sukuna. Ainoa tieto mitä Erkkojen väitetystä juutalaisuudesta löysin, oli Kari Hokkasen Ilkkaan kirjoittama artikkeli Erkon suvusta. Artikkelissa kerrotaan 1895 syntyneen Eljas Erkon puolison olleen kiistanalaisen tiedon mukaan puoliksi juutalainen. Magneettimedia kertoo kylläkin eräässä nettiuutisessaan, että sitä vastaan käydyssä oikeusistunnossa 2014 olisi Ilta-Sanomien entinen päätoimittaja Martti Huhtamäki todistajanlausunnossaan muun muassa todennut, että Aatos Erkko olisi ollut juutalainen.

Vielä vähemmän sanottavaa löytyy Otavan ja Alma median juutalaisuudesta. Otavan omistaa Reenpään suku sekä Otavan kirjasäätiö. Reenpään suvun historiikista selviää suvun kantaisän, Henrik Renqvistin (1786-1866) olleen herätysliikkeessä aktiivinen toimija sekä saarnamies. Otava on myös Alma median suurin omistaja 29 prosentin osakeosuudellaan, joten eipä siitä sen enempää.

Totta vai Tarua? 50/50. Väitteen, jonka mukaan pohjoismainen media olisi suurilta osin juutalaisten omistuksessa sijaan tutkin sitä, onko suomalainen media enimmäkseen juutalaisten omistuksessa. Tietoa ei löytynyt niin paljon, että väitettä olisi voinut kokonaan kumota tai todistaa. Kaikki lähteet, joiden mukaan juutalaiset omistavat mediatalojen enemmistön ovat netissä julkaistavia oikeistoradikaaleja tai äärikristillisiä sivustoja.             

Lähteet:

Median monimuotoisuus Euroopassa ja lähialueilla 2016

Magneettimedia: Helsingin Sanomat, väärinajattelu ja juutalainen mediavalta Pohjoismaissa

Sotapolku.fi: Arvi Pihkala

Iltalehden juttu Arvi Pihkalasta

Alma Median omistus

Alan M. Tigay – The Jewish Traveller

Ilkan juttu Erkkojen suvusta

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*