Treenikämppien virkaa toimittavien kasarmien pihalla on hiljaista talvisena maanantaiaamuna. Samassa pihapiirissä sijaitsee rakennuksia, joissa päivä on jo lähtenyt käyntiin. Alaovella vastassa on kokeellisen musiikin säveltäjä ja äänisuunnittelija Anssi Laiho, jolla on ollut työhuone Oulun Hiukkavaarassa jo kymmenen vuoden ajan.
”Yhdeksästä viiteen työskentely auttaa ylläpitämään tervettä elämänrytmiä ja työpaikan tarve täyttyy samalla. Kotona työskennellessä päivän tuskin voisi aloittaa siten, että napsauttaa vain virrat päälle ja alkaa hommiin”, Laiho toteaa.
Työhuone poikkeaa oleellisesti perinteisestä Hiukkavaaran treenikämppäympäristöstä. Tilaan ei ole tungettu kolmesta neljään rumpusettiä, lukuisia vahvistimia ja muutamia jätesäkkejä tyhjiä tölkkejä.
Sen sijaan tilaan on sovitettu muun muassa miksauspiste, kahvittelutila ja pianon sisuskalut, josta roikkuu erinäisiä johtoja. Kyseessä on työn alla oleva installaatio, jossa tietokoneohjatut sähkömagneetit, moottorit ja muut laitteet soittavat akustisen pianon sisuksista irrotettua harppua eli metallista runkoa, jossa pianon kielet ovat kiinni.
Enemmän suunnittelua, vähemmän nälkätaiteilua
Työnsä Laiho kuvailee olevan puoliksi äänisuunnittelua ja puoliksi säveltämistä. Tulot puolestaan koostuvat apurahoista ja tilaustöistä saaduista palkkioista. Freelancerina työskentelevä taiteilija listaakin kalenterin yhdeksi tärkeimmistä työkaluista:
”Seuraava tilaustyö on ison mittaluokan teatteriesityksen äänisuunnittelu. Sitten taas johonkin väliin pitää löytää aikaa työstää omia teoksia, koska niille on apurahakin myönnetty.”
Laihon mukaan suunnittelusta huolimatta usein tilanne on kuitenkin se, että tulot on taattu aina puoleksi vuodeksi eteenpäin ja erinäisiä projekteja saa olla vireillä useampia. Lähes poikkeuksetta kaikkien projektien alusta loppuun saattamiseen menee pari vuotta. Eniten aikaa vie rahoituksen saaminen.
”Yleensä apurahahakemus tulee bumerangina takaisin kolme—neljä kertaa. Lähinnä naurattaa, että mitä sinne hakemukseen on tullut laitettua, jos se menee läpi ensimmäisellä yrittämällä”, Laiho toteaa hymähdellen.
Elävä musiikki on pyhä asia
Vaikka Laiho viettääkin työhuoneellaan paljon aikaa yksin, pitää hän myös muiden ihmisten kanssa työskentelystä. Urallaan hän on esiintynyt yhdessä monien eri taiteenalan osaajien kanssa, esimerkiksi sahalla tanssiesitystä säestäen.
Livenä tuotettua ääntä hän pitää oleellisimpana osana omaa työtään:
”Tuntuu että nykyään pitää markkinoida sitä faktaa, että musiikki on oikeasti toteutettu livenä.”
Markkinointia Laiho pitää ehdottomasti ammatin vaikeimpana puolena. Hän toteaakin vitsailleensa useasti siitä, että tarvitsisi oman managerin tai tuottajan.
”Keskeneräistä työtä en osaa tai halua myydä. Silloin ei pysty säilyttämään hiomavaraa loppuun saakka. Pienet yksityiskohdat ovat minulle tärkeitä”, Laiho lisää.
Jazz vaihtui koneisiin
Musiikkiopintoja Laiholla on takana Madetojan musiikkilukiosta City College of Manchesteriin saakka. Jazz-musiikin ympärille keskittyneistä opinnoista huolimatta kiinnostus musiikin tuottamiseen tietokoneen avulla nousi ylitse muiden.
”Jäi sellainen fiilis, että iso osa jazzista on turhan standardisoitua eikä tarpeeksi kokeellista”, Laiho kommentoi.
Musiikkiaan taiteilija itse luonnehtii elo-elektroniseksi. Siinä akustisesti tuotettu ääni muovataan uusiksi tietokoneen avulla. Usein Laihon teoksiin liittyykin monimutkainen rakentelu, johon liittyvät taidot ovat karttuneet vuosien varrella, aina tarpeen mukaan.
”Olen vähän tällainen Pelle Peloton. Kyllästyn äkkiä, joten se pakottaa tekemään seuraavalla kerralla asiat vähän eri tavalla”, Laiho kertoo.
Tupakointia ja tekarien poistoa
2000-luvun alkupuolella Laihon kädenjälki on ollut kuultavissa myös valtakunnanradion taajuuksilla, kun hän leikkasi Rauni Järvilehdon Ylelle toimittamia radio-ohjelmia.
”Se oli tosi hauskaa hommaa. Saatettiin juoda kahvia, polttaa tupakkia ja viimeistellä jaksoa aamun pikkutunneille saakka. Sitten Rauni kiikutti cd-levyn Ylen toimitukseen aamuksi”, Laiho muistelee naureskellen.
Erään jakson työlästä editointiprosessia Laiho muistelee myös huvittuneena:
”Yhden haastateltavan tekohampaat pitivät niin häiritsevää napsuvaa ääntä, ettei siinä auttanut muu, kuin leikata kaikki häiriöäänet yksitellen pois.”
Maltillisia unelmia
Varsinaista unelmaprojektia Laiholla ei ole. Yhden unelman hän kertoo juuri toteutuneen, kun Suomen Kulttuurirahasto myönsi hänelle kahden vuoden työskentelyapurahan. Apuraha antaa enemmän aikaa omille projekteille.
Harppuinstallaation valmistuttua hän aikookin keskittyä ensimmäisen musiikkialbuminsa tekoon. Albumin teemaa tai sisältöä hän ei uskalla vielä kommentoida.
Anssi Laiho
- 48-vuotias paljasjalkainen oululainen
- Opiskellut jazzia sähkökitara pääinstrumenttinaan
- Soittanut sahaa Tartossa ja haravasta tehtyä kalimbaa Iijoen varrella
- Tunnettu mm. Teknofobia-teoksesta, joka on mekaanisten viulujen itsenäisesti esittämä vajaa puolituntinen konsertti
Kommentoi