Arkeologeihin on helppo kuvitella törmäävänsä museoissa tai tutkimassa historiallisia löytöjä. Aina näin ei ole, sillä arkeologit tekevät monia muitakin asioita. Oulun yliopistossa muinaisuuden ja kulttuurin parissa ahertaa arkeologian professori Vesa-Pekka Herva, jonka tutkimuksesta kenttätyö muodostaa vain osan.
”En ole koskaan ollut hirveän innokas kenttätöiden tekijä. En tee ihan sellaista perinteistä arkeologiaa, jossa kaivetaan maata”, Herva kuvailee.
Uransa varrella Herva on tutkinut muun muassa kaivostoiminnassa piileviä uskomuksia ja jouluturismin arktista kuvastoa. Tällä hetkellä hänellä on loppusuoralla kaksi kirjaa.
”Toinen kirjoista käsittelee sivilisaatioiden historiaa viidentuhannen viime vuoden ajalta outouttamisen näkökulmasta, eli miten outouden eri muodot ja hirviöt kulttuurisina olentoina ovat läsnä suurissa historian linjoissa.”
Hän hyödyntää tutkimuksessaan kokeellisempia metodeja, jotka vaativat fyysisen työn sijaan paljon ajatustyötä. ”Se on sellaista metaforista kaivelua”, hän sanoo.
Sattumalta oikealle polulle
Suuri käänne Hervan elämässä oli kauhukirjallisuuden löytyminen ala-asteiässä. Se oli portti outouden maailmaan, mutta häntä kiehtoivat myös piirtäminen, maalaaminen ja kirjoittaminen.
”Olen kirjoittanut kaikenlaisia juttuja niin kauan kuin kynä on pysynyt kädessä”, Herva kertoo.
Vaikka Herva kävi taidekoulua ala-asteelta lukioon saakka, hänestä ei tullut taiteilijaa. Arkeologiakaan ei ollut hänen unelma-ammattinsa, sillä aiheesta ei koulussa juuri puhuttu. Vasta lukion loppumetreillä sattuma puuttui peliin.
”Arkeologia löytyi ihan vahingossa valintaoppaasta. Ajattelin, että kokeillaan sitä sitten.”
Herva läpäisi arkeologian ja kulttuuriantropologian pääsykokeen ja tykästyi nopeasti yliopiston ilmapiiriin. Aluksi hän ei ollut varma, millaista arkeologiaa hän halusi tulevaisuudessa tehdä, mutta pian suunta alkoi hahmottua.
”Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana tajusin kirkkaasti sen, että voin tehdä monenlaisia asioita ja että arkeologia on muutakin kuin maassa kykkimistä.”
Herva eteni opinnoissaan aina väitöskirjaan asti, mutta täyspäiväistä työtä hän etsi vuosia. Herva sai sijaisuuksia ja tutkimusrahoituksia ja työskenteli muun muassa Helsingin yliopistossa kulttuuriperinnön tutkimuksen apulaisprofessorina ennen kuin arkeologian professorin virka irtosi Oulun yliopistosta.
Luennoitsijan roolissa Herva esiintyy nykyisin vain harvoin, sillä hän ohjaa useita pro gradujen ja väitöskirjojen tekijöitä ja ratkoo muita professorin velvollisuuksia.
”Tässä työssä on paljon hallinnollisia ja arkeologian yksikön pyörittämiseen liittyviä tehtäviä”, hän summaa.
Tutkimustyötä Herva ei kuitenkaan jättäisi pois mistään hinnasta. Tavallaan lapsena syttynyt intohimo outouteen ja kirjoittamiseen on toteutunut juuri tutkimusten kautta. ”Olen kirjoittamiini teoksiin tyytyväinen, koska olen saanut outouden ja oudon kaunokirjallisuuden järkevällä ja hyödyllisellä tavalla paritettua suurten arkeologisten kysymysten kanssa.”
Irti ihmettelystä ja kliseistä
Ennakko-oletukset arkeologiasta osoittautuvat nopeasti vääriksi, kun alaa tarkastelee pintaa syvemmältä. Todellisuudessa arkeologialle on ominaista poikkitieteellisyys.
”Arkeologia on siitä hankala ala, että se pitää sisällään erilaista suuntauksia ja työtapoja. Sitä on käytännössä mahdotonta tiivistää”, Herva sanoo.
Tällä hetkellä arkeologiassa on suosittua muun muassa muinais-DNA:n tutkiminen. Joitain tutkijoita arkeologian rönsyily harmittaa, mutta Herva pitää sitä rikkautena.
”Jos arkeologia ymmärretään niin, että se on ihmisten ja materiaalisen kulttuurin välisen vuorovaikutuksen tutkimista, niin silloinhan se voi tutkia mitä tahansa.”
Silti arkeologiaan liittyy yhä mielikuvia tietynlaisesta eksoottisuudesta ja machokulttuurista. Näitä stereotypioita pitävät elossa media ja populaarikulttuuri niin uutisoinnin kuin Indiana Jonesin kaltaisten hahmojen kautta.
”Mediassa on kahta juttutyyppiä. Toinen on se, että on löytynyt jotain suurta ja hämmästyttävää, ja toinen on kuvasto, jossa ollaan kaivauksilla ja rapsutellaan pullasudeilla ja ruokalusikoilla.”
Hervan mukaan mielikuvat juontavat juurensa kolonialismin aikakauteen, kun arkeologia oli vielä uutta ja liittyi vahvasti vieraiden kulttuurien tutkimukseen. Suomesta massiivisia muinaisia raunioita ei löydy, mutta arkeologiaa pidetään silti jännittävänä.
”Minä luulen, että yksi syy, minkä takia arkeologia kiinnostaa ihmisiä, on se, että arkeologia tuo pinnan alta esiin outoja, tuntemattomia asioita.”
Herva ei kuitenkaan ajattele arkeologian eksoottisuuden olevan täysin huono asia, sillä pohjimmiltaan arkeologia pureutuu ihmisenä olemisen mysteeriin.
”Arkeologiassa ei ole kyse pelkästään siitä, mitä menneisyydessä on tapahtunut, vaan siitä, miten menneisyys on edelleen nykypäivässä usein tunnistamattomana läsnä ja vaikuttaa asioihin. Se on sellaista arkeologiaa, joka minua kiinnostaa.”
Vesa-Pekka Herva
- Syntynyt Rovaniemellä 1977
- Arkeologian opinnot Oulun yliopistossa 1996–2001
- Väitteli tohtoriksi 2004
- Asuu Oulussa
- Harrastukset: sähly ja enemmän tai vähemmän outojen elokuvien katselu
- Julkaissut Antti Lahelman kanssa teoksen Northern Archaeologies and Cosmologies: A Relational View
Kommentoi