Ulkonäköpaineet mietityttävät myös nuoria miehiä
Miesten ulkonäköpaineet ovat pitkään vaiettu ongelma. Tyytymättömyyttä omaan kehoon pidetään naisilla yleisempänä, mutta ero sukupuolten välillä on pienentymässä. Perinteisen suomalaisen […]
Miesten ulkonäköpaineet ovat pitkään vaiettu ongelma. Tyytymättömyyttä omaan kehoon pidetään naisilla yleisempänä, mutta ero sukupuolten välillä on pienentymässä. Perinteisen suomalaisen […]
Suurin osa palveluista ja tuotteista jatkaa kallistumistaan, mutta rakennustarvikkeet liikkuvat nyt hintojensa puolesta päinvastaiseen suuntaan. Koronakriisin rantauduttua Suomeen yksityisasiakkaat innostuivat […]
Laajentunut oppivelvollisuus ja alati muuttuvat opintosuunnitelmat haastavat oppilaanohjausta. Opinto-ohjaajilla on entistä vähemmän aikaa yksittäiselle nuorelle. Samaan aikaan psyykkisen tuen tarve, […]
Rikostilastot viittaavat testosteronin ja anabolisten steroidien yleistymiseen tavallisten kuntoilijoiden keskuudessa. Vuonna 2020 tietoon tulleiden dopingrikosten määrä oli lähes 44 prosenttia […]
Suomen sähköntuotannon rakenne on muuttunut huimasti reilun kymmenen vuoden takaiseen verrattuna. Uusiutuvien energialähteiden käyttö on kasvanut paljon sähköntuotannossa ja fossiilisten […]
Somekieli vaikuttaa olennaisesti ulosantiin, mutta myös entistä voimakkaammin suomen kieleen. Tuo kieli, jota sosiaalisessa mediassa käytämme on nyt tunkeutumassa yhä […]
Elinkustannusten hintojen nousu kurittaa opiskelijoita. Ylen maalis–huhtikuussa 2022 tekemän selvityksen mukaan talous oli suomalaisten nuorten suurin huolenaihe, ja lähes puolet […]
Eri puolilla Eurooppaa supermarketketjut ovat ottaneet käyttöön ”rupattelukassoja” asiakkaille, jotka haluavat jutustella totuttua enemmän. Hollannissa ruokakauppaketju Jumbon kassatyöntekijät kysyvät vointia […]
Yleisen olettamuksen mukaan kolmivuorotyön ajatellaan lyhentävän työntekijän elinikää. Tanskalaisessa sairaanhoitoyksikössä toteutetussa tutkimuksessa selvitettiin, onko vuorotyöllä vaikutusta kuolleisuuteen. Tutkimukseen osallistui 18 […]
Yksi isoimmista treenimyyteistä on kautta aikojen ollut painonnoston negatiivinen vaikutus nuoren harrastajan pituuskasvuun. Myytin taustalla ovat aiemmin tehdyt tutkimukset liittyen […]
Viestinnän tutkinto-ohjelma 2024