Kello soi 6.00, huoh. Ylös ja kahvi tippumaan. Asetun posliinivaltaistuimille ja vetäsen Kalevan käteen.
“Hal-li-tus leik-kaa sel-ko-kie-li-ses-tä op-pi-ma-te-ri-aa-lis-ta – lop-un al-ku yh-den-ver-tai-sel-le kou-lu-tus-jär-jes-tel-mäl-le.”
Mikä tää on? Aa jotai vammasten ja maahanmuuttajien oppimateriaaleja, voi vittu nyt taas.
Ei vammasten tarvi edes oppia mitään, kuka jaksaa oikeasti kitistä siitä, että jostain hemmetin selkokielisistä oppimateriaaleista leikataan?
Kaikki oli paremmin, silloin kun vammaset laitettiin metsään keskenään. Eihän ne siellä edes tarvitse mitään oppeja, saavat keskenään vammailla. Ei tarvi tulla mun nähtäville. Ja ku eihän niistä veronmaksajia voi tulla kuitenkaan, nii miksi niiden pitäis mitään opiskella. Meidän verorahat vaa menee niiden turhaan koulutukseen.
Ja maahanmuuttajat huoh, eihän niitä edes haluta tänne, miks haluttais niille rahottaa jotai oppimateriaaleja.
Kello on jo 6.30, pittää mennä vetäsee se kahvi, kauppa pitää avata kasiksi.
Aamu kulkee aika hitaasti, puran kuormaa ja valmistelen kauppaa. Ei täällä kauheena oo asiakkaita aamuisin.
Täytän makaroonia hyllyyn, kun joku tulee sössöttämään jotain huonolla suomella. En mä saa mitään selvää sen sanoista.
”Duu juu spiik english”, kysyn, ku en jaksa kuunnella tota mamusuomea.
Hän etsii tomaattikastiketta, osoitan hänelle oikean hyllyvälin ja saan jatkaa hommiani.
Miks noi ei voi opetella suomea. Ei selkokieliset matskut vissii toimi, ku noin huonosti osaa.
Kello on 11.00, on mun aika lähtee ruokkikselle. En muistanu ottaa eväitä mukaan, hyvä syy lähtee heseen.
Kävelen Hesburgeriin nään jo kaukaa, kun kassalla on joku hemmetin downi.
Kävelen tiskille ja tilaan kerrosaterian. Maksan käteisellä, hitto ei ois pitäny. Sillä meni ikuisuus laskea ne rahat, huoh. Siis saako toi työnantaja jotain palkkiota ton palkkaamisesta, en keksi mitään muuta syytä miks toi ois tänne palkattu.
Toi kuitenki näyttää sen verran vanhalta, (vaikka enhän mä noiden ikiä osaa arvioida) et tolla on varmasti ollu niitä selkomateriaaleja,
EIKÄ SE SILTIKÄÄN OSAA NOPEESTI LASKEA MUN KOLIKOITA.
En tajua kuka näistä välittää, eikö luonnonvalinnan pitäis hoitaa tämmöset pois.
Tauko alkaa olla loppumassa, kiiruhdan takas kaupalle.
Loppuvuoro pitääkin sitten olla kassalla, iltapäivällä on yleensä tosi kiire.
Ei jumalauta tuolta tulee paikallinen spurgu. Se nostaa kuus halvinta kaljaa hihnalle ja ojentaa mulle kasan hiluja, vittu oon tosi huono laskee näitä kolikoita, mulla menee aina kauheen kauan tässä. Spurguki alkaa näyttää jo aika vihaselta.
“Ookko nää joku vitun vammanen ku menee noin kauan, anna ny vittu ne kaljat mulle.”
Haluaisin huutaa tolle pää punasena turpa kii ja heittää ne hiton kaljat päi lärviä, mutta sanon vaa, “noin ja 20 senttiä takas, hyvää päivänjatkoa!”
Kommentoi