Jos vähänkään on viettänyt aikaa Oulun yöelämässä, yksi nimi särähtää korvaan. Pahamaineinen karaokebaari Pepper’s on vuosien varrella niittänyt mainetta kaupunkilaisten keskuudessa. Kun baarista etsii tietoa internetistä, löytää nopeasti keskustelupalstoja, jotka ovat täynnä erikoisia kokemuksia, uutisartikkeleita puukotuksista ja ampumatapauksista. Jokainen oululainen on varmasti kuullut tarinoita aamun pikkutunneille asti avoinna olevasta rosoisesta ”rikollisten” pubista.
Saaristonkadulla syyspäivän kylmyys tuntuu luissa ja ytimissä, kun Palestiinan kansanmurhaa vastaan käynnissä oleva mielenosoituskulkue marssii ohi. Edessä Isollakadulla häämöttää määränpää, karaokebaari Pepper’s. Aurinko paistaa silmiin rakennuksien ikkunoista ja kadulle kantautuu baarin sisältä karaoketulkinta iskelmälaulaja Tauskin jättihitistä Sinä vain. Terassilla mies siemailee pipo silmillään valkovenäläistä. Tunnelma on hieman jännittynyt.
Etuovella isokokoinen järjestyksenvalvoja pyytää kolmen euron pääsymaksua ja samalla hetkellä karaokekappale vaihtuu Ismo Alangon klassikkoon Vittu kun vituttaa. Kappale alkaa soimaan, ja karaokelavan eteen istumaan kerääntyneet ihmiset hoilaavat kertosäettä epävireisesti mukana. Sanotaan että ensivaikutelma on tärkein – tässä tapauksessa se ehkäpä kertoo kaiken.
Happy hour houkuttelee oululaista
Ilmassa tuoksuu halpa keskiolut ja baaritiskillä on kuhinaa. Happy hour on käynnissä, ja tuopillinen Olvia maksaa alle neljä euroa, joka on varmasti yksi Oulun halvimmista hinnoista. Ystäväporukka riitelee ja kiroilee pöydän ääressä kovaäänisesti. Vaikka kello on vasta viisi, paikalla on hyvin porukkaa. Baarin yläkerran ahtaus ja hämäryys sekä elämää nähneet asiakkaiden kasvot ovat ihan kuin Kaurismäen elokuvasta.
Biljardipöydän luona ruskeilla nahkasohvilla istuu porukka keski-ikäisiä miehiä. He juovat olutta ja keskustelevat rikosrekistereistään. Seinillä on epämääräisiä tauluja ja katosta roikkuu akustinen kitara. Miehet valmistautuvat tohkeissaan biljardipeliä varten. Kevyen puheensorinan erottaa juuri ja juuri kovaäänisen karaokelaulun takaa.
Biljardimatsi alkaa. Toinen miehistä päivittelee, että hänen biljardimailansa on rikki. Samaan aikaan ikkunasta näkyy, kun vanhempaa päihtynyttä miestä talutetaan ulko-ovesta taksiin.
”Hitto kun ei suju”, toinen miehistä toteaa.
”Onneksi tämä ei ole mikään mestaruuspeli”, toinen naurahtaa.
Olen kuullut lukuisia tarinoita Pepper’sistä ystäviltäni. Yhdessä tarinassa kaverini löytää aamuviideltä kulmassa olevan sohvan takaa pussillisen amfetamiinia, toisessa kaverini todistaa nyrkkitappelun, jossa molemmat osapuolet taistelevat karaokelavalla ilman paitaa. Tämänkaltaiset tarinat – joita on lukuisia – herättävät väistämättä negatiivisia mielikuvia.
Pepper’s on kuitenkin omalla perverssillä tavallaan yksi Oulun baarikulttuurin kulmakivistä. Jos kaipaa yökerhoa, mennään ”Kaarleen”, jos kaipaa rokkidiskoa, mennään ”Nelivitoseen”. Jos taas haluaa halpaa olutta ja ilmaista biljardia vielä aamuneljän jälkeen, mennään Pepper’siin.
Sammuneita unelmia ja ihmisiä
Alakerta on vielä ahtaampi kuin yläkerta. Tupakointihuoneesta ja pienestä karaokelavasta muodostunut kellari on oudolla tavalla ihan tunnelmallinen. Kaksi nuorta erittäin päihtynyttä miestä räplää seinällä olevaa kosketusnäyttöä ja yrittää saada valittua itselleensä karaokebiisiä. He pyytävät apua, ja hetken päästä toinen miehistä tarttuu mikkiin ja alkaa laulamaan Apulannan varhaisaikojen klassikkoa. Hänen kaverinsa juo ja seuraa tarkasti esitystä. Biisi sopii tunnelmaan täydellisesti.
Esityksen aikana mies hakkaa kämmenellään mikrofonia ja soittaa ilmakitaraa. Televisiosta näkyy sanojen lisäksi vanhoja kuvia Tonista, Sipestä ja Tuukasta. Jokin tietty kaiho valtaa kellarikerroksen.
Biisin jälkeen miehet siirtyvät keskustelemaan Apulannasta sekä omista bändeistään. Toinen miehistä on surullinen, kun hänen rumpaliuransa ei aikanaan lähtenyt kunnolla käyntiin. Kukapa meistä ei unelmoisi rokkitähteydestä. Samaan aikaan järjestyksenvalvoja raahaa viereisestä tupakointihuoneesta sammunutta naista yläkertaan. Keskustelun aihe vaihtuu Pepper’siin.
”Käyn täällä joskus jopa päivittäin”, yksi miehistä kertoo.
”Ei tämä ole niin paha paikka kuin sanotaan. Mutta kyllä sitä välillä sattuu ja tapahtuu – odottakaapa muutama tunti, kun tänne saapuu porukkaa”, toinen tuumaa.
Itse luulin, että porukkaa ja kummallisia sattumuksia on jo ihan riittävästi, joten en jää odottamaan tällä kertaa miehen kuvailemaa illan huipennusta.
Vaikka Peppersistä kuulee kaikenlaista, ei se ole loppujen lopuksi sen kummempi baari kuin muutkaan. Paikalta saa fiiliksen lojaalista asiakaskunnasta, ammattitaitoisista työntekijöistä sekä hyvästä meiningistä. Peppersin kaltaisia baareja tarvitaan. Ne ovat loppujen lopuksi paikkoja, joissa hyväksytään kaikki ihmiset ja ihmiskohtalot.
Kommentoi