Istun samoilla silmillä paikallisessa ja katselen, kun ihmiset ilakoivat ja nauttivat virvokkeita. Puhetta kuulee hyvin, ja musiikki ei ole liian isolla. Kaikki on valtakunnassa hyvin.
Tulee kuitenkin se vaihe illasta, kun jonkun pitää päästä ilmaisemaan itseään. Naapuripöydässä istuva simolainen rasisti nousee estraadille ja alkaa huutamaan mikkiin Ukkometsoa. Kaiuilla on yritetty pelastaa se, mitä on pelastettavissa. Tulos kuitenkin kuulostaa siltä kuin olisi jollakin Danten helvetin piirillä. Ilta on pilalla.
Miksi nämä kansan syvien rivien tuulipuvut ja perunankeittäjät laulavat minulle? En minä sitä pyytänyt. Syytä etsiessäni pitää palata ajassa taaksepäin.
Vuonna 1971 japanilaisen keksijän Daisuke Inouen sisällä syntyi suuri viha ihmiskuntaa kohtaan. Tämän syvän vihan innoittamana syntyi ensimmäinen karaokelaitteisto. Karaokelaite olisi kelvannut vain Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA:n MK-Ultran kokeisiin, mutta japanilaiset jostain syystä tykkäävät kiduttaa toisiaan.
Karaoke vain kasvatti suosiotaan Aasiassa. Laitteista tuli helpommin saatavia, ja laji levisi ruton lailla Aasiasta myös Suomeen.
Kapakan pitäisi olla turvallinen paikka keskustella, rentoutua ja viettää iltaa. Jos karaoke kiellettäisiin ravintoloissa, äänentaso laskisi välittömästi, kun ei pitäisi kilpailla äänenvoimakkuudessa. Ihmiset alkaisivat taas kuunnella toisiaan. Ei tulisi väärinymmärryksiä ja saisimme parantaa maailmaa rauhassa.
Nyt illat päättyvät usein siihen, kun portsari armahtaa minut ja heittää niskalenkillä pihalle. Olen soittanut suutani jollekin Pentille, joka vetää nuotin vierestä niin, että korvissa soi. Haaveilen illasta, jolloin kapakassa kuulisi puhua. Saisi kysyä ystävän kuulumisia ja kuunnella iloista puheen solinaa.
Kommentoi