Muhoksen kirkossa on hiljaista. Ulkona satava paksu lumi kirkastaa ikkunoista sisään tulvivaa valoa. Kirkon parvella, työpisteellään urkujen äärellä istuu villapaitaan sonnustautuneena Muhoksen seurakunnan kanttori Ossi Kajava, 65. Hän vilkaisee vanhaa kirkkoa ympärillään hymyillen.
”Tämä on kiva paikka tulla töihin. Kodikas ja viihtyisä”, hän sanoo.
Työpaikka ei ole mikä tahansa. Muhoksen kirkko on lähes 400 vuotta vanha. Vuonna 1634 käyttöön vihitty kirkko on Suomen toiseksi vanhin yhä käytössä oleva, lähes alkuperäisessä muodossaan säilynyt puukirkko. Kajava on toiminut kirkon kanttorina vuodesta 1990. Hän on ollut osana häitä, hautajaisia, rippileirejä ja kuoroharjoituksia ja yli 35 vuoden ajan. Työssään hän on oppinut, että musiikki lohduttaa ihmisiä siinä missä sanatkin.
Vaikka eläkeikä alkaa jo häämöttää, kirkkoarki ei ole vielä hellittänyt otettaan. Kajava arvioi jäävänsä eläkkeelle ehkä jo vuoden päästä, mutta seuraajaa hän ei ole ehtinyt miettiä.
Kuusamon metsistä urkupillien katveeseen
Kajava syntyi Kuusamossa vuonna 1961. Jo lapsuudessa musiikki kuului arkeen. Kotona oli piano ja sähköurut. Isä oli innokas laulaja ja kannusti poikaansa musiikin pariin.
”Klassinen musiikki on ollut aina lähellä. Varsinkin Bach.”
Kuusamon musiikkiopistossa Kajava opiskeli pianoa, urkuja ja laulua. Tie vei myöhemmin Ouluun kanttorikoulutukseen ja sieltä edelleen Sibelius-akatemiaan Kuopioon. Hän valmistui musiikin maisteriksi vuonna 1989.
Ennen musiikkiuraa hän ehti käydä metsäalan koulutuksen. Kotona oli metsäkoneyritys, jonne nuori Kajava suunnitteli alun perin jäävänsä ajamaan metsäkonetta.
”Meinasin jäädä sinne kotipuoleen ajamaan motoa metsiin. Mutta sitten ajattelin, että pitää lähteä ihmisten ilmoille”, kanttori naurahtaa.
Päätös johti lopulta Muhokselle, eikä uravalintoja ole tarvinnut sen koommin pohtia.
Työssä kohtaa koko elämän
Moni näkee kanttorin työstä vain pienen osan. Tarkemmin sanottuna kuulee. Kajavan työpäivät täyttyvät kuitenkin paljon muustakin kuin urkujen soittamisesta.
Tavalliseen viikkoon mahtuu kuoroharjoituksia, laulun- ja soitonopetusta, konserttien järjestämistä sekä yhteistyötä paikallisen musiikkikoulun kanssa. Lisäksi hän vastaa suntion kanssa kirkon verkkolähetyksistä. Sunnuntaisin jumalanpalvelus kuvataan kolmella kameralla ja lähetetään verkossa.
”Koronan jälkeen siitä tuli tärkeä osa työtä. Moni vanhempi seurakuntalainen katsoo messun palvelutalosta tai omasta kodista.”
Silti työn tärkein osa ovat ihmiset. Häissä tunnelma on kevyt ja odottava, hautajaisissa taas raskas. Kajava näkee työssään molempia tiuhaan.
”Skaala on ihan valtava. Samalla viikolla voi olla häät ja hautajaiset.”
Erityisesti hautajaiset saavat kokeneenkin kanttorin yhä pysähtymään.
”Kuolemaan ei totu koskaan. Se on aina kylmä vieras. Varsinkin jos haudataan nuori ihminen tai lapsi”, hän kertoo.
Kajavan mukaan juuri silloin musiikin merkitys näkyy selvimmin. Omaiset toivovat usein kappaleita, jotka olivat vainajalle tärkeitä. Joskus jälkeenpäin tulee viesti tai puhelu.
”Ihmiset sanovat, että musiikki lohdutti. Se on ehkä tärkein palaute, mitä voi saada. Silloin tuntuu, että ei soittele turhaan”, Kajava kertoo.
Kuoron edessä omana itsenään
Yksi Kajavan rakkaimmista työtehtävistä on ollut kuorojen johtaminen. Muhoksella hän on vetänyt jo vuosien ajan lasten ja nuorten kirkkokuoroa. Kuoron edessä ei voi piiloutua roolin tai urkuparven taakse.
”Siellä täytyy olla oma itsensä. Jos yrittää jotakin muuta, se ei onnistu.”
Hän kertoo iloitsevansa erityisesti siitä, että osa entisisistä oppilaista on päätynyt musiikin pariin. Muutama on lähtenyt opiskelemaan kirkkomusiikkia, yksi oopperalaulajaksi asti.
Myös Kajavan omassa perheessä musiikilla on tärkeä osa. Kahdeksan lasta on harrastanut soittoa. Nyt sama perinne jatkuu lapsenlapsissa.
Musiikin ammattilainen kaipaa hiljaisuutta
Kun työpäivät täyttyvät iloa ja surua säestävästä musiikista, vapaa-ajallaan Muhoksen kanttori kaipaa usein hiljaisuutta. Sitä löytyy kotoa Laitasaaresta joen rannalla.
Työn vastapainona hän tekee metsätöitä, pilkkoo puita, hoitaa pihaa ja viettää aikaa mökillään Kuusamossa. Kesällä hän kalastaa ja kuuntelee lintujen ääniä.
”Kun on päivittäin paljon musiikin kanssa tekemisissä, haluaa olla hiljaa”, Kajava tiivistää.
Hiljaisuutta elämään tuo myös saunan lämmitys, jonka urkuri mainitsee lempihetkekseen.
Uransa teemakappaleeksi Kajava mainitsee ilman pidempiä pohdintoja Bachin Passacaglia C-mollin. Siinä on hänen mukaansa paljon samaa kuin elämässä ja työssä: rauhaa, liikettä ja monenlaisia sävyjä.
”Siinä on monenlaisia tunnelmia. Siinä on kaikki”, kanttori tiivistää.
Ossi Kajava
- Syntynyt 1961 Kuusamossa
- Suoritti kanttorikoulutuksen Oulussa
- Valmistui Sibelius-akatemiasta maisteriksi 1989
- Työskennellyt Muhoksen seurakunnan kanttorina vuodesta 1990
- Asuu Muhoksella Laitasaaressa
- Perheeseen kuuluu puoliso, kahdeksan lasta ja yksitoista lastenlasta
- Harrastaa metsätöitä, liikuntaa, kalastusta ja mökkeilyä
Kommentoi