
Oulun yliopiston tutkimuksen mukaan ilmastonmuutoksesta johtuvat sään nopeat vaihtelut voivat edistää pakkasjäristyksiä, kertoo Yle.
Pakkasjäristykset ovat seismisiä tapahtumia, joita voi verrata esimerkiksi kaukaisempiin maanjäristyksiin ja tavarajunien aiheuttamaan tärinään. Järistykset tapahtuvat, kun maaperässä oleva vesi jäätyy ja laajenee nopeasti.
Oulun yliopiston geofysiikan professori Elena Kozolovskaya kertoo Ylelle, että otolliset olosuhteet pakkasjäristyksille ovat, kun lämpötila laskee 20 tunnin ajan noin asteen tunnissa.
Pakkasjäristykset voivat olla riski sellaisille asuinalueille, jotka ovat rakennettu lähelle alueita, minne vesi kertyy esimerkiksi suot ja ojitukset.
Tutkimus sai alkunsa, kun vuonna 2016 Oulun Talvikankaalla havaittiin voimakkaiden järistysten sarja, joka rikkoi teitä. Tutkimuksen myötä riskialueiden kartuttaminen helpottuu ja näin ollen rakennuksia voidaan suojata järistyksiltä.
Lähde: Yle: Pakkasjäristykset voivat yleistyä ilmastonmuutoksen myötä Pohjois-Suomessa
Kommentoi