Lapsuus ja nuoruus ovat elämän taitekohtia, joissa polku voi haarautua mihin tahansa suuntaan. Itsetunnon mureneminen ja psyykkiset ongelmat veivät Jaakko Taivalojan alhoon, jota värittivät päihde- ja laitoskierre. Hän kertoo tarinansa säästääkseen mahdollisimman monta nuorta samalta kohtalolta.
“14-vuotiaana hankin kaverini kautta tiukkaa viinaa. Se päättyi siihen, että oksensin verta ja jouduin sairaalaan. Lääkärin mukaan olisin kuollut, jos ambulanssi olisi tullut viisi minuuttia myöhemmin. Sanat kolahtivat ja rakastuin alkoholiin, koska halusin kuolla”, Taivaloja kertoo.
Näin alkoi Haukiputaalla syntyneen kokemusasiantuntijan päihdehelvetti, joka kesti 18 vuotta. Reilut viisi vuotta sitten raitistuneelle Taivalojalle on sydämen asia kertoa tarinaansa erityisesti nuorille. Hän käy puhumassa erilaisissa päihdekuntoutusyksiköissä ja pyörittää vapaaehtoistyöntekijöiden sekä vaimonsa kanssa kohtaamiskahvilaa seurakunnan tiloissa.
Toisinaan Taivaloja jakaa Oulun keskustassa leipää ja kahvia päihderiippuvaisille. Kauppakeskus Valkean ympäristössä hän törmää mielestään liian usein nuorten päihdeongelmiin.
“Siellä näkee alaikäisiä lapsia ekstaasi- ja piripäissään. Olen huolissani nuorten huumeidenkäytöstä. Alkoholin tavoin sitä ei välttämättä huomaa. Itse olen käyttänyt niin paljon, että tunnistan, milloin kemialliset aineet jylläävät.”
Murheet piti hukuttaa pulloon
Taivaloja oli 12-vuotias, kun hänen alkoholistienonsa menehtyi verrattain nuorena sairautensa uuvuttamana. Päivää ennen sukulaismiehen poismenoa Taivaloja oli vielä vannonut, ettei hänestä tulisi koskaan samanlaista.
Toisin kävi. Yhdeksännellä luokalla oli kulunut vuosi Taivalojan ensimmäisestä, lähes tappavasta alkoholikokeilusta, kun hän ryyppäsi jo päivittäin ja sammui kesken oppituntien.
“Muiden tapaan minulla ei ollut kaapissa koulukirjoja, vaan pontikkaa ja kaljaa.”
Juurisyyt olivat koulukiusaamisessa, joka alkoi kolmannella luokalla Taivalojan vaihdettua koulua.
“Ei mitään pientä nälvimistä, vaan fyysistä väkivaltaa. Usein menin kotiin pää veressä ja silmälasit rikottuna.”
Hyvistä kotioloista huolimatta viereltä puuttui välittävä aikuinen. Taivaloja uskoo, että oppilaitos olisi voinut mahdollistaa hänelle erilaisen lapsuuden puuttumalla muiden oppilaiden käytökseen. Kiusaaminen ja seksuaalisen väkivallan uhriksi joutuminen olivat jo nuorena aiheuttaneet niin paljon vahinkoa, että Taivalojaa yritettiin hoitaa tuloksetta.
“Sanoin 10-vuotiaana lääkärille, että haluan kävellä jokeen ja hukuttaa itseni. Sen seurauksena minut suljettiin laitokseen.”
Hyväksynnän hakeminen maksoi kaiken
16-vuotiaana mukaan tulivat huumeet. Taivaloja kertoo käyttäneensä kaikkea, paitsi heroiinia.
“Käyttäminen oli itsetuhoista. Otin aina sen verran, ettei aamulla tarvitsisi enää herätä.”
Taivalojan oli helppo päästä mukaan porukoihin, sillä hän oli oppinut nuorena miellyttämisen taidon. Mies ymmärtää nuorten päihdekokeiluja, mutta kehottaa pitämään järjen päässä.
“Jos kaveri käskee hyppäämään kaivoon, niin ei sitä tarvitse tehdä sopeutuakseen johonkin porukkaan. Täytyy pitää omat rajat. Minä en uskaltanut olla erilainen, vaan hain hyväksyntää. Se oli turmiollinen tie.”
Suomen hoitojärjestelmän suurin kipupiste on Taivalojan mielestä se, ettei mielenterveysongelmiin saa apua, jos kärsii päihderiippuvuudesta ja toisinpäin. Hän toivoo, että erottelusta luovuttaisiin. Taivaloja uskoisi hoidon tarpeen vähenevän, jos kaikkia kohdeltaisiin koulumaailmassa tasavertaisesti.
“Päihdevalistukseen taas pitäisi tuoda ihmisiä kertomaan, miltä tuntuu istua vankilassa kymmenen vuotta. Se voi kuulostaa absurdilta ja raa’alta, mutta uskon, että sellainen puhuttelisi eniten.“
Viimeinen oljenkorsi
Täysi-ikäistyttyään Taivaloja oli ajoittain työelämässä, mutta päihteet kiristivät otettaan koko ajan. Aikaisemmista hoitolaitos- ja katkaisuhoitojaksoista huolimatta jalka hakeutui jarrulle omaehtoisesti vasta 22-vuotiaana, kun hänen pitkäaikainen ystävänsä menehtyi.
“Olin edellisenä iltana yrittänyt päättää päiväni ottamalla tarvittavan määrän lääkkeitä ja viinaa. Herättyäni putkasta poliisit kertoivat, että kaveri löytyi aamulla kuolleena vierestäni.”
Tragedian jälkeen Taivaloja pääsi mutkien kautta Etelä-Suomessa sijaitsevaan kristilliseen hoitolaitokseen. Siellä ollessaan hän liittyi seurakunnan toimintaan, josta löytyi myös tuleva vaimo. Vuonna 2011 Taivalojasta tuli ensimmäistä kertaa isä, ja perhe asettui asumaan Taivalojan vaimon kotiseudulle.
Seuraavat vuodet menivät tasapainoillessa päihteettömyyden ja retkahdusten välillä, mikä teki pesäeroa pariskunnan välille. Toisinaan Taivaloja hylkäsi perheensä ja katosi käyttämään päihteitä synnyinseudulleen Ouluun. Vuonna 2018 kaikki oli päättyä.
“Juopottelin ja polttelin pilveä Tuirassa, kunnes havahduin siihen, että itken, koska en halua juoda. Oikea käsi kaatoi viinaa kurkkuun ja vasen yritti estellä. Mietin, että olen tullut hulluksi. Lähdin kävelemään ja pysähdyin Merikosken sillalle katselemaan lapsuuteni kalastusapajia. Samalla mieleeni tulivat useat kaverini, jotka olivat siellä. He eivät koskaan nousseet pintaan, vaikka ruumiit löydettiinkin. Kiipesin sillan kaiteelle ja lähetin vaimolleni jäähyväisviestin. Hänellä sattui olemaan puhelin kourassa, sillä pian tuli vastaus.”
”Mene Minnesota-hoitoon.”
Takana oli yli 20 hoitolaitosta, eikä mikään ollut auttanut, mutta Taivaloja päätti yrittää vielä kerran. Se kannatti. Lääkkeettömän hoidon avulla mies löysi lopullisen rauhan.
“Koin ensimmäistä kertaa olevani vapaa. Riippuvuutta ei enää tarvinnut korvata toisella. Tänä päivänä en voi juoda enää edes Pommacia, koska se on käymisteitse valmistettu juoma. En kuitenkaan koe sen rajoittavan elämääni. Voin juoda jotain muuta, kuten Jaffaa tai Coca-Colaa.”
Jaakko Taivaloja
37-vuotias.
Syntynyt Haukiputaalla.
Asuu Oulussa.
Perheeseen kuuluvat vaimo sekä 8-, 10-, ja 12-vuotiaat lapset.
Käytti 18 vuotta alkoholia ja huumeita.
Kommentoi