Suomalaiset suosivat laittomia suoratoistopalveluita

Laittomat suoratoistopalvelut ovat yleistyneet. Kuva:Pexels

Yli 700 000 suomalaista kulutti laittomasti mediasisältöjä viimeisen kuukauden aikana Mediavisionin selvityksen mukaan.

Suomalaiset käyttävät keskimäärin 22 euroa kuukaudessa laittomiin suoratoistopalveluihin. Yleisimmät piratoidut sisällöt ovat TV-sarjoja, elokuvia ja suoria urheilulähetyksiä. 30 prosenttia piratoidusta mediasta on kotimaista.

Laittomasti suoratoistopalveluita kuluttavien suomalaisten määrä on kolminkertaistunut viidessä vuodessa. Syinä ovat laittomien palveluiden helppo saatavuus, paremmat hinta-laatusuhteet ja laaja valikoima verrattuna laillisiin palveluihin.

Haastateltujen nimet on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi.

“Käytän laittomia suoratoistopalveluita, sillä koen järjettömäksi maksaa monesta eri palvelusta joista ei aina välttämättä löydy haluamaani sisältöä”, kertoo laittomia suoratoistopalveluita kuluttava Aki. 

Useammassa suoratoistopalvelussa sisällöt ovat katsottavissa vain rajoitetun ajan, jolloin palvelun käyttäjät saattavat vaihtaa palveluntarjoajaa. Suoratoistopalvelut ovat rajoittaneet nykyään myös tunnusten yhteiskäyttöä.

“Meillä on kavereiden kanssa jaettuja tilejä eri suoratoistopalveluihin. Maksan useasta suoratoistopalvelusta, koska tykkään selata läpi valikoimaa, jos ei ole jotain tiettyä elokuvaa mielessä”, kertoo laillisia suoratoistopalveluita käyttävä Anita.

Laittomien suoratoistopalveluiden käyttö aiheuttaa suuria tappioita elokuvatuotannolle sekä jakeluketjuun osallistuville.  Kun palveluiden käyttäjät suosivat ilmaiseksi saatavaa sisältöä, se vaikuttaa myös maksullisen sisällön määrään. Suoratoistopalvelut pyrkivät vähentämään valikoimiaan, jos niiden pitäminen ei kannata.

“Vaihtaisin maksullisiin palveluihin vain, jos pystyisin katsomaan sen kautta saman määrän sisältöä kuin mitä katson laittomasti” kertoo Aki.

Suomi ei ole ainoa pohjoismaa, jossa piratismi on nostanut suosiotaan. Tanskassa ja Norjassa laittomien suoratoistopalveluiden käyttö on ollut myös nousussa. Ruotsissa piratismia harjoitetaan eniten Pohjoismaista, sillä peräti 25 prosenttia kansalaisista käyttää laittomia suoratoistopalveluita. 

Lähteet:

Mediavisionin tutkimus

YLE: Suomalaiset pettyivät suoratoistopalveluihin ja alkoivat taas piratoida

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*