Pörssisähkön hinta romahti

Pörssisähkö on tällä viikolla käynyt poikkeuksellisen korkealla ja matalalla. Kuva: Pixabay

Tänään iltapäivällä pörssisähkö on poikkeuksellisen matalalla. Hinta on rajusti miinuksella norjalaisyhtiö Kinect Energyn lähettämän virheellisen tarjouksen takia. Fortumin yrityspuolelta Konsta Pitkänen sanoo, ettei tällä ole vaikutusta hirveästi sähköyhtiöihin päiväkohtaisella tasolla vaan eniten tästä kärsii norjalaisyhtiö monen miljoonan tappioilla.

Iltapäivästä eteenpäin aina puoleen yöhön saakka pörssisähkön hinta on miinuksella arvolisäveroineen 62 senttiä. Keskihinta perjantaille on -22,5 senttiä.

”Nyt kun hinta on miinuksella ihmiset aikovat saunoa ja laittaa ilmalämpöpumput päälle ja varastoida tätä kautta sähköä”, kertoo Pitkänen.

Ylen uutisessa kerrotaan, että kantaverkkoyhtiö Fingrid toteaa, ettei alhaisten hintojen pitäisi uhata sähkön riittävyyttä Suomessa. Pörssisähkön hinta on saanut ihmiset riemastumaan somessa. Ihmiset aikovat ottaa kaiken ilon irti alhaisesta sähköstä esimerkiksi saunomalla, laittamalla ruokaa ja pesemällä pyykkiä. Fortumilla toivottiin, että ihmiset tyytyisivät sähkön normaaliin kulutukseen ja käyttäisivät sähkölaitteita kuten ennenkin.

Tämän päiväinen tilanne on hyvin harvinainen eikä tällaista tilannetta ole päässyt ennen tapahtumaan. Pitkänen uskoo, ettei tulevaisuudessa tule käymään tällaisia mokia uudestaan suurten tappioiden takia. Pitkäsen mukaan sähköyhtiöt ovat varautuneet harvinaisiin sähkön hintojen muutoksiin, kuten esimerkiksi tiistaina Olkiluodon tuotannon keskeydyttyä sähköä ostettiin muualta Euroopasta, siksi hinnat olivat niin korkealla.

Tulevaisuudessakin pörssisähkön hinta saattaa käydä miinuksen puolella tuulivoiman lisääntyessä koko ajan Suomessa.

”Suhteellisen yleistä se on, että jatkossakin pörssisähkön hinnat tulee olemaan alhaisia silloin tällöin”, toteaa Pitkänen.

Pörssisähkön hintojen suuret vaihtelut vaikuttavat sähkönkuluttajiin.

”Asiakkaat ovat säikympiä talvella ja heillä on vaikeuksia luottaa pörssisähköön, vaikka isommalla aikavälillä se on kannattavaa.”

YLE: Sähkön hinta romahtaa perjantaina oikeasti, koska norjalaisten kämmiä ei korjata

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*