Pieni kahvila ponnistaa pinnalle Tuirasta 

Pienistä liiketiloistaan huolimatta kahvila Aino pärjää hyvin

Kahvila Aino on Oulun Tuirassa sijaitseva pieni kahvila-konditoria. Merikoskenkadulla sijaitsevassa kahvilassa ei ulkopuolella ole mitään erikoista, mutta kun liikkeeseen astuu sisälle huomaa sen olevan hyvin pieni moniin oululaisiin kahviloihin verrattuna. Liiketilojen pienuudesta huolimatta kahvila pärjää hyvin. 

Kahvilan pitäjä Lotta Huru, 22 on erittäin tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseensa.  

”Minä pystyn tällä hetkellä oikein kivasti nostamaan itselleni palkkaa ja vuokrakin on suhteellisen halpa verrattuna keskustan tiloihin, joissa se mahdollisesti jopa moninkertaistuu”, hän toteaa.  

Huru on aloittanut yrittäjän uransa 2018 oltuaan vielä ammattikoulussa pitämällä ystävänsä kanssa pop-up-kesäkahvilaa. Huru aloitti työskentelyn nykyisissä tiloissa, kun niissä oli vielä Kahvila Tuokio. Edellisen yrittäjän jättäydyttyä pois osti Huru liikkeen valmiiksi kalustettuna. 

”Kun tulin Tuokion jälkeen tähän se oli todella helppoa. Tässä oli kaikki valmiina.”, kertoo Huru. 

Kuuden asiakaspaikan ratkaisu on täysin harkittu päätös, sillä yhdenkin asiakaspaikan lisääminen edellyttäisi asiakasvessojen tarjoamista, joita tiloista ei ole. Liiketoiminta perustuu enimmäkseen konditoriatoimintaan, johon nykyinen sijainti on hyvä, sillä pienissä tiloissa on suhteellisen iso keittiö ja tilauksien nouto onnistuu helposti kadun varressa sijaitsevien parkkipaikkojen takia. 

Vaikka liiketilan koko on noin 50 neliötä, se on tarpeeksi tämänhetkisen toiminnan pyörittämiseen eikä muutto keskustaan vielä häämötä lähitulevaisuudessa, vaikka Lotta siitä uskaltaakin haaveilla. 

Aino vietti ensimmäistä vuosipäiväänsä lokakuussa ja kuluneen vuoden aikana kahvila on ehtinyt keräämään jo vakiasiakaskunnan.  

”Minulla on selkeästi vakioasiakkaita, jotka käyvät todella usein. Noin 70 prosenttia on toistuvia naamoja”, Kertoo Huru.  

Merikoskenkadun suuren liikenteen määrän vuoksi useat ovat löytäneet kahvilan, mutta päivät eivät kuitenkaan ole ikinä samanlaisia.  

”Joku päivä saattaa olla todella hiljainen ja taas seuraava tosi kiireinen”, Hän sanoo. 

Myös turistit ovat löytäneet kahvilan ja heitä käy kesällä kahvilassa usein. ”Mielestäni on hauskaa, kun turistit tulevat Ouluun, he löytävät tänne”, Huru naurahtaa. 

Huru pyöritti kesällä Ainolan puistossa myös kesäkahvilaa. Kertoo tämän nostattaneen suosiota esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. 

”Tuntuu, että ihmiset tietävät jopa kesäkahvilan paremmin kuin tämän liikkeen, joka tuntuu vähän kummalliselta”, toteaa Huru. 

Kahvila Aino pyrkii erottumaan joukosta laajalla valikoimalla vegaanisia ja gluteenittomia tuotteita.  

”Koko vitriini on aina täysin vegaaninen, se on se juttu. Minulla on kaikki makeat aina vegaanisia, ja suolaisista on vegaanisia vaihtoehtoja muiden ohella. Toisaalta myös minun gluteeniton valikoimani on aika paljon isompi kuin monissa muissa kahviloissa”, hän kertoo. 

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*