Jenna Korkeamäki, 22, kruunattiin puoli vuotta kestäneen finalistikiertueen jälkeen Oulussa Miss Pohjois-Suomi Beautyksi. Huhtikuusta lokakuuhun kestäneen kiertueen aikana finalisteja koulutettiin ja mentoroitiin, ja he osallistuivat messutapahtumiin eri paikkakunnilla kuten Oulussa, Kuopiossa ja Jyväskylässä.
Miss Pohjois-Suomi Beauty -tapahtumaa voi kuvailla ennemmin mallikatselmukseksi kuin missikisaksi. Sen järjestäjänä on kokkolalainen mallitoimisto Matiné, joka on toiminut ja järjestänyt katselmuksia jo 1990-luvulta. Matiné järjestää myös koulutusta, mentorointia ja valmennusta esiintyvillä aloilla toimiville.
”Matiné on ollut edelläkävijä. On kuin muu maailma olisi muuttunut lähemmäksi meidän arvoja muotimaailmassa. Miss Pohjois-Suomi Beauty mallikatselmuksissa siviilisääty, tatuoinnit tai muutkaan ulkoiset seikat eivät ole kriteerejä. Korkeamäen kohdalla päämäärätietoisuus ja halu oppia vakuutti juryn. Jennalla on myös visuaalista silmää, joka on somemallille tärkeä ominaisuus. Jennan kehityskaari Finalistina oli puolen vuoden aikana merkittävä.” Kertoo mallitoimiston perustaja Sonja Karhulahti.
Jenna Korkeamäki lähti kokeilemaan toimimista mallialalla vasta muutama vuosi sitten. Näiden vuosien ajalta mukaan tarttui Miss Nokia yleisönsuosikin- sekä Miss Rovaniemen kruunut.
Miss Pohjois-Suomi Beautyyn hänet kutsuttiin automaattisesti Miss Rovaniemenä. Finaali järjestettiin Oulun kädentaitomessuilla lokakuussa. Kruunun saaja valittiin tuomariston, messuäänestäjien ja nettiäänestyksen perusteella. Korkeamäki oli sekä yleisön että tuomariston suosikki.
Määrätietoinen työskentely näkyy Korkeamäen elämän kaikilla osa-alueilla. Nuoresta iästään huolimatta hän on jo tehnyt uran kilpaurheilijana ja edustanut suomea monissa arvokisoissa ulkomaita myöden. Hän myös valmistui mediapalvelujen tuottajaksi ja jatkaa nyt saman alan opintoja Oulun ammattikorkeakoulussa.
Opiskelun ohella hän työskentelee muodin parissa. Miss Pohjois-Suomi Beauty on palkattu jo tulevaksi vuodeksi valokuvamalliksi eri projekteihin ja hän on mukana ensi vuoden kiertueella.
Kommentoi