”Oulussa mieli rauhoittuu” – Kaunis luonto ja ainutlaatuiset opiskelumahdollisuudet kiinnostavat ulkopaikkakuntalaisia Oulussa

Toripolliisi on kenties Oulun tunnetuin maamerkki. Kuva: Elisa Muhonen

Moni muuttaa Ouluun opiskelupaikan perässä, ilmenee Oulun kaupungin muuttotutkimuksesta. Tilastopalvelu Vipusen mukaan Oulun ammattikorkeakouluun (Oamk) hakeneista kevään 2021 yhteishaussa hieman yli puolet oli ulkopaikkakuntalaisia. Niin kutsuttuja junantuomia kulttuurialan ammattikorkeakouluopiskelijoita kiehtoo Oulussa muun muassa sen pohjoinen sijainti, luonto ja opintotarjonta.

Ystävällisyys yllätti

Pinja Huhtala, 24, opiskelee ensimmäistä vuotta visuaalista suunnittelua Oamkissa. Helsingistä lähtöisin oleva Huhtala haki opiskelemaan Oulun lisäksi valokuvausta Lahteen. Medianomin koulutus Oamkissa oli kuitenkin hänen ykköstoiveensa.

”Oamk on ainoa korkeakoulu Suomessa, joka tarjoaa visuaalisen suunnittelun koulutusta.”

Huhtala on ollut tyytyväinen opintoihinsa.

”Kivoja kursseja on ollut, kuten piirustusta ja maalausta. Toisaalta digitaalisen puolen painottuneisuus hieman yllätti.”

Ennen muuttoaan Huhtala oli käynyt kaksi kertaa Oulussa. Tuolloin hänelle tuli Oulusta mieleen kylmät talvet ja se, että ihmiset pyöräilevät kaupungissa paljon. Muutettuaan elokuun alussa Värttöön Huhtala harmitteli ystävilleen sitä, ettei ollut muuttanut uuteen kotikaupunkiinsa aikaisemmin.

”Tultuani Ouluun olin fiiliksissä loppukesästä pohjoisessa. Onneksi tulevina vuosina ehdin nauttia Oulun kesistä pidempään!”

Pinja Huhtala kokee Oulun mielekkääksi paikaksi asua. Kuva: Pinja Huhtala

Huhtala kertoo oululaisten ystävällisyyden ilahduttaneen. Tästä hänelle on jäänyt mieleen eräs kohtaaminen paikallisen kanssa.

”Kerran ollessani keskustassa talutin pyörääni ketjujen mentyä pois paikoiltaan. Tuntematon mies kysyi minulta, tarvitsinko apua pyörän kanssa. Paljastui, että mies oli ennen eläköitymistään ollut pyöräliikkeessä töissä. Hän sai nopeasti pyöräni kuntoon. En usko, että vastaavaa olisi tapahtunut Helsingissä.”

Huhtala kuvaa Oulua kiireettömäksi kaupungiksi kauniin luonnon äärellä.

”Täällä ei ole samanlaisia paineita suorittaa kuin Helsingissä. Oululla on ollut minuun rauhoittava vaikutus.”

Pohjoista eksotiikkaa

Ensimmäisen vuoden journalistiopiskelija Oona Malmström, 19, muutti syksyllä Nurmijärveltä Oulun Tuiraan. Oulussa Malmströmiä kiehtoi sen kaukainen sijainti ja erilainen kulttuuri. Vaikka hän haki opiskelemaan myös Helsinkiin, tahtoi hän vaihtelua Etelä-Suomen maisemiin.

”Oulussa houkutti erityisesti se, etten ollut käynyt siellä aiemmin.”

Malmströmin ykköshakutoive sijaitsi Turussa. Nyt hän ei enää vaihtaisi opiskelupaikkakuntaansa.

”Olen viihtynyt Oulussa todella hyvin. Ainoastaan kylmät talvet hieman jännittävät.”

Oona Malmströmiä kiehtoi maisemanvaihdos pohjoiseen. Kuva: Niilo Könönen

Opintojen monipuolisuus Oamkissa saa Malmströmiltä kiitosta. Tämä oli hänelle tärkeä kriteeri opiskelupaikan valinnan suhteen.

”Joissakin korkeakouluissa painotetaan vain tiettyä journalismin muotoa, kun taas Oamkissa opiskellaan kaikkea.”

Malmströmin mukaan Oulu on kaunis kaupunki, jossa kaikki tarvittava on vain kävelymatkan päässä.

”Pieneltä paikkakunnalta tulleena tämä oli minulle positiivinen yllätys.”

Paras vielä näkemättä

Anu Hirvonen, 37, opiskelee Oamkissa ensimmäistä vuotta musiikkipedagogiksi. Rääkkylästä kotoisin oleva Hirvonen opiskelee pääsääntöisesti etänä, mutta parin viikon välein hän ajaa Pohjois-Karjalasta Ouluun muutamaksi päiväksi voidakseen osallistua lähiopetukseen. Välimatkaa tulee noin 450 kilometriä suuntaansa.

”Etäopetus oli ratkaisevan tärkeää opintojen järjestymisen kannalta. Onneksi opettajat ovat mahdollistaneet opiskelun hybridisti.”

Oamk on ainoa ammattikorkeakoulu Suomessa, joka tarjoaa kirkkomusiikin koulutusta suomeksi. Tästä syystä Hirvonen haki opiskelemaan vain Ouluun. Oamkissa häntä kiehtoi kaksoistutkinto, jonka kirkkomusiikin profiiliopinnot mahdollistavat.

”Pedagogiikan opintojen lisäksi myös kanttorin pätevyys oli minulle tärkeää.”

Hirvonen kokee, ettei ole vielä pystynyt muodostamaan kokonaiskuvaa Oulusta. Ajomatkoillaan hän on huomannut, että Pohjois-Pohjanmaan lähestyessä ympäristö ”pelkistyy ja siistiytyy”.  Rakennukset ovat hänen mielestään paikoitellen hyvin harmaita ja koristeettomia.

”Paras puoli Oulusta on vielä näkemättä.”

Hirvonen on opintojensa aikana ehtinyt vierailla Nallikarissa perheensä kanssa. Tästä hänelle jäi tunne, että Oululla on vielä paljon annettavaa.

”Oulussa on tietääkseni paljon kauniita, vanhoja rakennuksia ja viihtyisiä puistoalueita. Kesällä olisi mukava tutustua paikallisiin ulkoilumahdollisuuksiin.”

Oulun kaupunki: Oulun kaupungin muuttotutkimus

Vipunen: Ammattikorkeakoulujen hakeneet ja paikan vastaanottaneet

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*