Mariska levittämässä Oamkin sanomaa

Monet hitit ovat Mariskan kädenjälkeä. Kuva: Tero Ahonen

Laulaja-lauluntekijä Mariska tekee Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) kanssa oppilaitokselle biisiä.

Oamkin viestintäjohtaja Anne-Maria Haapala kertoo, että kappaleen tuottaja Kalifornia-Keke ja Mariska saatiin mukaan yhteistyökumppani Aki Roukalan kautta.

Ajatus biisistä lähti liikkeelle palaverissa, jossa mietittiin mahdollisuuksia vaikuttaa koulun hakijoihin. Ideana oli tehdä Oamkille tunnuskappale.

Leikkimielisestä ideasta kehkeytyi laaja yhteisprojekti. Kappaletta tehdään koko talon voimin ja siitä halutaan koulunsa näköinen. Opiskelijat ja henkilökunta saavat lähettää sanoja, hokemia ja jopa säkeistöjä Oamkin viestintätiimille. Niistä Mariska sanoittaa ja säveltää biisin.

Kappaleesta tehdään musiikkivideo, johon kuvataan Oamkin eri alojen opiskelijoita. Viisu ja video julkaistaan Linnanmaalle muuton yhteydessä ja se lisätään muun muassa Spotify’hin. Suunnitelmissa on lisäksi artistien pitämät workshopit opiskelijoille.

”Mariska ja Roukala ovat biisin teosta itse todella innoissaan”, Haapala kertoo.

Projekti tulee edullisemmaksi, kuin mihin koulussa oli alkujaan varauduttu.

Oamk kannustaa luottamaan itseensä

Kappale on jatkumoa Oamkin aikaisemmalle #luotaitseesi-kampanjalle.

Se sai alkunsa tunteesta, ettei ammattikorkeakoulu erotu ilman sanomaa tai kampanjoita.

Kampanjan kasvoksi haluttiin henkilö, joka on oman ahdistuksensa ja epävarmuutensa kautta raivannut tiensä sinuiksi itsensä kanssa.

Markus Kuotesaho nähtiin sopivana henkilönä. Hänet saatiin mukaan Roukalan kautta.

Haapala jatkaa, että runsaasti näkyvyyttä saavuttanut Markus-kampanja on entistä enemmän asettanut koulun toiminnan ja yhteistyökuviot yhden suuren periaatteen alle: toteutammeko yhdenvertaisuutta?

”Emme puhu täällä Oamkissa suvaitsevaisuudesta vaan yhdenvertaisuudesta”, Haapala painottaa.

Hän toivoo, että syntymässä oleva kappale saavuttaa yleisöä ja ennustaa, että siitä tulee ”Oamkin oma zorbas”.

Anonyymeja biisiehdotuksia tai kysymyksiä voit lähettää osoitteeseen viestinta@oamk.fi.

Lähde: Tule mukaan sanoittamaan Oamkin biisiä!

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*