”Lähdemme voittamaan jokaista ottelua” – AC Oulu suuntaa uudistuneena kohti kautta 2025

Toimitusjohtaja Jani Kotikankaan mukaan seuralla on täysi usko siihen, että kaikki tulee menemään ensi kaudella hyvin. Kuva: Pilvi Hankonen

AC Oulussa puhaltavat uudet tuulet uudistuneen kokoonpanon ja valmennustiimin myötä. Muutokset olivat välttämättömät, koska kausi 2024 Veikkausliigassa oli haastava. Päävalmentajan paikalla toimi kolme eri henkilöä, ja joukkue taisteli loppukauden haastajasarjassa vältellen putoajan paikkaa.

Kesäkuun aikana seurassa aloitti myös uusi toimitusjohtaja Jani Kotikangas.

”Meillä on paljon opittavaa viime kaudesta. Olemme käsitelleet seurana tapahtuneita tilanteita saadaksemme selvyyden siihen, miksi asiat menivät, miten menivät. On tärkeää ottaa tapahtuneet asiat oppituntina, eikä vain kääntää katsetta pettyneenä alaspäin”, Kotikangas kertoo.

Kotikangas kokee, että hänen edeltävästä työkokemuksestaan on ollut hyötyä seuraa uudistaessa. Hän tuli tehtäväänsä jalkapallomaailman ulkopuolelta ja tuo esiin kykynsä tarkastella kriittisesti tiettyjä asioita.

”Työ on mielenkiintoista, eikä kaikkea tarvitse tehdä niin, miten ennen”, hän taustoittaa.

Oululaisuus näkyy ensi kaudella pelaajissa ja valmentajissa

Seurassa on Kotikankaan mukaan hyvä tekemisen meininki. Päävalmentajaksi nimetty Mikko Isokangas oli odotettu henkilö tehtäväänsä. Hän on ollut seuran toiminnassa mukana pitkään ja toimi viime kesän aikana muutamaankin otteeseen päävalmentajan tehtävissä. Isokankaan lisäksi valmennustiimissä toimii ensi kaudella Rafinha ja Mikko Lignell.

”Koen, että meillä on seurassa innokas, luottavainen ja rauhallinen tunnelma. Teemme nyt selkeästi juurevaa työtä urheilutoimen kehittämisen eteen. Tarkoituksena on kehittää pelillistä identiteettiä, johon pohjautuen myös uutta joukkuetta on kasattu”, Kotikangas kertoo.

”Pelaajapuolella meiltä on peräänkuulutettu oululaisuutta, etenkin kannattajien toimesta. Tätä on yritetty aikaisemminkin toteuttaa, mutta siihen ei ole pystytty esimerkiksi pelaajien saatavuuden vuoksi. Nyt meillä on selkeä näyttö asian edistämisestä, kun saamme kokoonpanoon mukaan paluumuuttajia ja nuoria pelaajia reservijoukkueesta. Lisäksi joukkueessa on mukana entistä enemmän Pohjois-Suomen kasvatteja.”

Kotikangas täsmentää, ettei edellä mainitut asiat ole seuralle itseisarvo, mutta se on kuitenkin suunta, mihin halutaan kulkea.

”Emme ole valinneet eri strategiaa kokoonpanon kasaamiseen. Joka vuosi lähdemme ensin kartoittamaan potentiaaliset pelaajat lähialueelta ja sitten vasta kauempaa Suomesta, Euroopasta ja muualta maailmasta. Meillä on aika hyvä maine pelaajien keskuudessa, ja tänä vuonna neuvottelut ovat menneet aikaisempaa paremmin.”

Kauden ensimmäiset yhteiset harjoitukset ovat takana

Tämänhetkisessä julkaistussa joukkueessa on mukana 27 pelaajaa, joiden keski-ikä on hieman alle 23 vuotta. Kotikankaan mukaan joukkue täydentyy vielä ainakin kolmella pelaajalla.

”Jokaiselle pelipaikalle löytyy periaatteessa jo pelaaja. Kokoonpanoon tarvitaan mukaan kumminkin niin profiilipelaajia kuin vaihtopelaajiakin. Maalintekoon tarvitaan lisää kovuutta, lisäksi laidalle ja keskelle olisi tarkoitus saada vahvistusta.”

Kotikangas oli mukana, kun joukkue kokoontui ensimmäisiin yhteisiin harjoituksiin maanantaina 18. marraskuuta.

”Joukkue alkaa hitsautua yhteen. Valtaosa tunsi toisensa jo ennestään, mutta uudetkin pelaajat on saatu hyvin mukaan ryhmään. Tunnelma oli odotusta täynnä, ja joukkueessa vallitsi alusta alkaen kova vaatimustaso”, Kotikangas mainitsee.

”Emme ole asettaneet mitään sijoitustavoitetta ensi kaudelle. Lähdemme kuitenkin voittamaan jokaista peliä. Jokavuotinen tavoite on ollut se, että olemme kauden lopulla mukana ylemmässä jatkosarjassa.”

Uusi sarjajärjestelmä on Kotikankaalle mieleinen

Veikkausliiga kokee ensi kaudella muutoksen sarjajärjestelmässä. Kaksinkertaisen runkosarjan päätteeksi pelataan kaksinkertainen kuuden joukkueen ylempi loppusarja ja yksinkertainen kuuden joukkueen alempi loppusarja. Myös eurolopputurnaus jää pois. Kotikangas kertoo olevansa tyytyväinen tehtyihin muutoksiin. Kaikissa peleissä on muutoksista huolimatta kilpailullinen merkitys, jonka vuoksi pelit tulee pelata kunnolla loppuun.

”Edessä on myös todennäköisesti viimeinen täysi kausi Raatin stadionilla. Juhannuksen jälkeen kesällä 2026 olisi tarkoitus siirtyä pelaamaan uudelle Heinäpään jalkapallostadionille”, Kotikangas kertoo.

Ensimmäisen kerran AC Oulun uutta kokoonpanoa päästään näkemään Liigacupissa. Pelit alkavat näillä näkymin tammi–helmikuun vaihteessa ja näyttämönä toimii Garam Masala -areena.

Lähteet:

AC Oulu: AC Oulun valmennustiimi on valittu – Mikko Isokangas päävalmentajaksi

AC Oulu: Joukkue

Palloliitto: Veikkausliigan sarjajärjestelmään muutos kaudelle 2025

Veikkausliiga: ​”On ollut hyvää tekemistä” – Mikko Isokangas luottavaisena AC Oulun peräsimessä

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*