Bussi numero 2 saapuu Oulun ammattikorkeakoulun pysäkille kello 10.04, ja nousen sen kyytiin. Tarkoituksenani on kerrankin avata linja-automatkalla silmät ja katsoa ympärilleni. Aion matkustaa koko linjan edestakaisin ottaakseni selvää, millaisia ihmisiä bussissa istuu ja mitä he ajattelevat linja-autossa matkustamisesta. Mitä kaikkea Ritaharjun ja Metsokankaan välillä kulkevalle linjalle mahtuu? Istahdan penkille ja huokaisen.
Matkustajia on lisäkseni vain kolme. Bussi suuntaa Kaijonharjun halki kohti pohjoista kullanhohtoisten koivujen ohitse. Tuttu tärinä hytkyttää penkkejä ja ikkunanpieli narisee. Liikennevaloissa lasin läpi silmiin tuijottaa pieni pörröinen koira.
Bussi pysähtyy päästämään matkustajan ulos juuri siksi aikaa, että puusta ehtii pudota maahan lehti. Linja kulkee Ritaharjun lapsiperhealueen läpi sulavasti mutkitellen. Asuinalue tuntuu jatkuvan loputtomiin. Joka puolella nököttää puisia rivi- ja omakotitaloja, joiden tummanpunainen laudoitus sopii ruskaan. Kahdenkymmenen minuutin matkanteon jälkeen olemme kuskin kanssa enää kaksin
Yhtäkkiä bussi kaartaa pysäkille huolimatta siitä, ettei stop-nappia ole painettu, ja ovet avautuvat kuin vihjaten. Tämä on viimeinen pysähdys ennen kuin linja päättyy.
”Ajattelin, että olisin kyydissä koko linjan ympäri. Sopiiko?”
Kääntöpaikka
Sopiihan se. Kuski ajaa vielä sata metriä eteenpäin kääntöpaikalle: tien päässä on pieni asfalttikenttä. Bussi pysähtyy ja moottori sammuu. Seuraavaksi kuljettaja kävelee käytävän edestakaisin ja tarkistaa, mitä bussin penkkien välistä löytyy. Tällä kertaa bussin takaosaan on jätetty tyhjä pillimehupurkki.
Kuski esittäytyy Henri Karjalaiseksi ja istahtaa sinikankaiselle penkille vaihtamaan muutaman sanan. 49-vuotias Karjalainen on ajanut linja-autoa pian kolmekymmentä vuotta.
”Välillä puuduttaa.”
Vapaa-ajallaan hän yrittää kaikin keinoin välttää bussilla liikkumista, mutta onneksi kotoa Tuirasta on pyöräillen lyhyt matka kaikkialle. Ajon aikana Karjalainen ajattelee usein tulevaa salitreeniä ja ruokataukoa. Tauolla hän selaa kännykkää, jos ehtii.
Ritaharju-Linnanmaa-Tuira
Sitten matka taas jatkuu. Bussi mutkittelee äskeistä reittiä takaisinpäin, linjan alkupäästä pohjoisesta etelään. Ihmisiä nousee kyytiin omakotitalolabyrintin lomaan putkahtavilta pysäkeiltä. Yksi heistä on keski-ikäinen matkustaja mustassa tikkitakissa.
Tea Kotajärvi on lähtenyt vakiolinjallaan kohti keskustaa tekemään pieniä ostoksia. Ennen haastattelun aiheuttamaa keskeytystä hän kuunteli äänikirjaa. Omaan tilaan on aina helppo rauhoittua. Yleensä hän ei tule edes ajatelleeksi, onko bussissa tyhjää vai täyttä.
Kerran Kotajärvi nousi väärään bussiin. Hän oli keskittynyt neuvomaan pysäkillä toista linja-autoon aikovaa, eikä huomannut tarkistaa pysäkille kaartavan bussin numeroa. Hälytyskellot soivat vasta, kun kakkosbussi kaartoi pois tutulta reitiltä moottoritielle.
”Ensimmäinen ajatus oli, että bussi on kaapattu”, Kotajärvi nauraa.
Seuraava pysäkki oli vasta viidentoista kilometrin päässä Haukiputaalla, mutta onneksi mukava kuski osasi neuvoa, kuinka sieltä pääsee takaisin keskustaan.
Takapenkillä ikkunan vieressä istuu Aaro Liedes, joka on matkalla ”Kaketsun OSAO:lle” eli Kaukovainion ammattiopistolle. 16-vuotias Liedes opiskelee merkonomin kaksoistutkintoa. Tänään on suuri päivä: luvassa on ensimmäistä kertaa lukio-opintoja. Ujo hymy paljastaa, että häntä jännittää hieman.
”Ajanhukkaa”, kommentoi Liedes bussilla matkustamista.
Kieltämättä, Ritaharjusta Kaukovainiolle on kakkosbussilla vähän alle tunnin matka. Autolla kolmetoista kilometriä taittuisi vartissa. Onneksi Liedekselle matkaseuraa pitävät välillä samaan bussiin sattuvat kaverit, muulloin korvanapeista kuuluva räppi. Tuntemattomille matkustajille hän ei todellakaan juttele – paitsi tänään.
Merikoskenkadulla uusi kuski nousee kyytiin, Karjalainen nostaa kättä matkustajille ja astuu ulos.
Keskustassa
Keskustan mukulakiveys tärisyttää bussia entisestään. Tunti bussin kyydissä on tullut täyteen. Matkustajia on kyydissä nyt yhdeksän ja kaupungintalon viereiseltä pysäkiltä mukaan nousee neljä lisää.
Jollain tapaa tunnelma ajoneuvossa on muuttunut, ja linjan alkupään rentous kadonnut. Ei tunnelmaa yhteisölliseksi voi kutsua, mutta tila jaetaan tyynesti yhdessä muiden kanssa. Väljyys antaa tilaa olla rauhassa itsekseen.
Keskustassa ihmisiä hyppii sisään ja ulos, matkustajat vaihtuvat tiheään ja äänet kimpoilevat ikkunoista. Ihmiset käpertyvät entistä enemmän omaan kuplaansa, rajaavat oman tilansa ikkunan ja vierekkäiset penkit erottavan raon väliin. Käsi kaivaa kuin itsestään puhelimen taskusta.
Takapenkille Liedeksen viereen asettuu kaksi muuta teiniä, toisella on iso huppari ja toisella irtoripset. Jostain syystä takapenkki tuntuu olevan jollain universaalilla tavalla teinien tila. Puhelimen kaiuttimesta soiva trap kantautuu bussin etuosaan asti, mutta sanoista ei saa selvää.
Kaukovainio-Kaakkuri-Metsokangas
Violetit sitruunasukat ja kirkkaanpunainen huivi kiinnittävät katseen. Metti Ranta-Alvari säpsähtää, kun haastattelupyyntö puhkaisee hänen kuplansa. Stephen Kingin Uinu, uinu, lemmikkini jää hetkeksi tauolle yhdellä korvanapin kopautuksella.
Ranta-Alvari on matkalla töihin Kaakkurin K-Citymarketiin. Puhe kääntyy matkustamisen hintaan. Oulun kaupunki on juuri samana päivänä ilmoittanut uudistavansa bussilippujen hinnoittelua. Pahimmillaan halvimpien lippujen hinta saattaa kaksinkertaistua.
”Olen työssäkäyvä ihminen, joten minua se ei juuri haittaa, mutta tietysti ajatus on vähävaraisissa”, toteaa Ranta-Alvari. Sitten hän jää ulos bussista valtavan marketin kupeeseen.
Linjan eteläpääty alkaa lähestyä. Kuten Ritaharjussa, myös Metsokankaalla linjan reittiä reunustavat punaiset talot. Täällä ne vain ovat tiilisiä.
Kyytiin nousee vanha herrasmies. Mihin nämä ihmiset nyt täällä omakotitalojen keskellä voivat olla matkalla? Eihän täällä ole mitään. Bussi ohittaa koulun, jonka seinällä kiemurtelevien köynnösten ympäröimä digitaalinen kellotaulu ilmoittaa ajaksi 11.39.
Päätepysäkki
Miehen arvoitus ratkeaa. Hänen matkansa määränpää on Metsokankaan päädyn viimeinen pysäkki marketin edustalla. Bussin sisällä valotaulun teksti vaihtuu ”siirtoajoksi” ja se ajaa tien päähän lähes samanlaiselle kääntöpaikalle, jollainen oli Ritaharjussa. Kuski astuu hetkeksi ulos ja lukitsee bussin. Naurattaa hieman, kuin olisi yksin isossa akvaariossa.
”Haluatko lakupatukan?”
Totta kai. Pitkään istumisen jälkeen päähänkin on alkanut sattua. Kuski ojentaa herkun ja istahtaa takaisin paikalleen. Tänään on yhdentoista tunnin työpäivä. Takana on 33 vuotta linja-auton ratissa.
Vuosien aikana työ on muuttunut paljon. Nykyään kuskit saattavat ajaa mitä linjoja tahansa, mutta ennen pienellä porukalla ajettiin vain muutamia linjoja.
”Silloin matkustajista tuli puolituttuja, joiden kanssa vaihdettiin aina kuulumiset. Eräs vanhempi rouva Martinniemessä oli kova rupattelemaan. Kun hän 60-vuotiaana valmistui ylioppilaaksi, hän kutsui kaikki tutut kuskit lakkiaisiin. Ja mehän menimme.”
Nyt kuskien vaihtuvuuden myötä on juttelu vähentynyt. Aiemmin tehty havainto saa kuskilta vahvistusta: lähiöissä ihmiset ovat herkempiä rupattelemaan rennosti. Keskustan lähestyessä he hiljenevät ja vetäytyvät. Jos joku vaikka sattuisi selän takana kuuntelemaan.
Ympyrä sulkeutuu
Bussi mutkittelee reittiään jälleen pohjoiseen, mutta muiden matkustajien tarkkailu on jäänyt, sillä kuskin kanssa juttu luistaa. Keskustelussa vaihtelevat Suomen lehdistön tilanne, kotipaikkakunnat ja ennen kaikkea musiikki. Kuski ei käytä ”korvajutskia”, mutta joskus hän laittaa pienistä kaiuttimista soimaan ysärigrungea. Toisaalta myös uudemmat artistit herättävät ajatuksia.
”En väitä, että mistään mitään tietäisin, mutta kyllä se Arppa on aika hyvä.”
Matka kuluu kuin hujauksessa. Haastattelu on vaihtunut pikkuhiljaa iloiseksi rupatteluksi. Selän takana kaikki ihan varmasti kuuntelevat.
Bussi kaartaa Linnanmaan kampukselle, pysäkille, josta matkani alkoi kolme tuntia sitten. Hyppään bussista ulos ja vilkaisen kelloa. Se näyttää 13.04. Bussin ovet sulkeutuvat ja se lipuu hiljaa ohitseni jälleen kohti Kaijonharjua. Tajuan, että unohdin kysyä kuskin nimen.
Linja numero 2
- Oulun joukkoliikenteen pisin linja
- Ritaharju – Metsokangas – Ritaharju
- Matka päästä päähän kestää noin 1h 17 min
- Kulkee noin 10 min välein
Kommentoi