Sinkkujen päivä, musta perjantai ja kybermaanantai. Kiinasta ja Yhdysvalloista rantautuneet ostospäivät iskevät Suomeen vuoden synkkinä ja kylminä päivinä. Vaikka näitä päiviä pidetään myös kestämättömän kulutuksen juhlina, ihmiset jalkautuvat silti vuosittain kaupoille metsästämään tarjouksia. Tänä vuonna ei ehkä tarvitse jalkautua.
Kulunutta vuotta varjostaneen koronan uskotaan näkyvän myös tulevana Black Fridayna. Kauppakeskus Valkean Suomalaisen kirjakaupan myymäläpäällikkö Mikko Karjalaisen mukaan Black Fridayhyn ollaan valmistauduttu samoin kuin viime vuosinakin normaaliin tapaan.
Eri tarjouksia löytyy sekä verkosta että myymälöistä. Karjalainen ei kuitenkaan odota myymälään asiakkaita samoissa määrin kuin aiempina vuosina.
”Nettimyynti on muutenkin noussut kirjakaupoissa viime aikoina paljon”, hän kertoo.
Vaikka asiakasmäärät myymälässä ovat pienentyneet, asiakkaita silti käy. ”Vaikka heitä mahtuisi enemmänkin”, Karjalainen toteaa hymyillen.
Mustasta perjantaista lahjaviikoksi
Clas Ohlsonin myymäläpäällikkö Antti Päätalo kertoo, että tänä Black Fridayna asiakkaita on odotettavissa huomattavasti vähemmän kuin vuosi sitten.
Päätalo kertoo, että Black Fridaysta ollaan luovuttu ja sen tilalle on tullut Gift Week, mikä näkyy myös myymälässä: Black Friday -julisteita tai -mainoksia ei ole. Niiden sijaan myymälää koristavat jouluvalot ja joulumusiikki soi.
Asiakasmäärät myymälöissä ovat pienentyneet viidesosan viime vuodesta Päätalon mukaan. Jo viime keväästä lähtien myynti ja markkinointi ovat painottuneet Clas Ohlsonilla verkkoon.
Tarjouskampanjoita löytyy myös myymälöistä, mutta enemmän verkosta.
Verkkomyynti jatkuvassa kasvussa
Intersportin tuoteryhmävastaava Janne Puoskarin mukaan myös heillä odotetaan Black Fridayn myyntien tapahtuvan tänä vuonna verkkopainotteisesti.
Tänä vuonna keskiviikosta maanantaihin jatkuvaa Black Fridayta Intersport markkinoi painetuilla tarjouslehtisillä ja myymälään ripustetuilla markkinointijulisteilla.
Puoskari odottaa hyviä myyntejä, mutta ei suuria asiakasmääriä myymälässä. Myös Intersportista löytyy tarjouksia myymälän lisäksi verkosta. Nykyään myynti onkin siellä parempaa ja siltä odotetaan lisää kasvua.
Kommentoi