Ummehtunutta naiskuvaa hittibiisien säestyksellä

Teatteriesitys Hajuvettä ja lihapullia sai pohtimaan naiskuvan kapeutta. Kuva: Pixabay

Teattereiden taas avautuessa päädyin syyskuussa Oulun teatteri Rioon katsomaan Maria Lundin ja Päivi Pylvänäisen tähdittämää esitystä nimeltä Hajuvettä ja lihapullia. Teatteriesityksen on käsikirjoittanut Kalle Pylvänäinen, ja lavalla nähdään myös muusikot Anu Kosonen ja Elisa Järvelä.

Näytelmää kuvailtiin teatteri Rion nettisivuilla näin: ”Esityksessä on valheen sävyttämiä kertomuksia oikeasta elämästä, melkein tositapahtumiin perustuvaa sanailua ja laulua naisen eloonjäämisyrityksestä.”

Esitys alkaa kohtauksella, jossa näyttelijät istuvat tv-haastattelussa. Toimittajat vääntävät vastauksia mitä ihmeellisimmiksi, ja yleisö pääsee nauramaan. Alku on hauska, mutta ei hervoton. Se kuitenkin vetää mukaansa ja saa kiinnostuksen heräämään.

Näytöksessä siirrytään sulavasti kohtauksesta toiseen ja musiikkinumerot tahdittavat esityksen rytmiä. Kohtaukset ovat välillä kuitenkin keskenään kuin eri näytelmistä ja punainen lanka hukkuu jatkuvasti.

Naiseutta käsiteltäessä näyttelijät puhuvat kehoistaan armottomaan sävyyn. Selluliitteja päivitellään ja laihdutuskulttuuri paistaa vitseistä läpi.

Nainen esitetään vitsikirjoista tutulla tavalla. Nainen nalkuttaa ja mies haluaa karata poikien iltaan. Vitsit näyttävät toimivan valtaosaan yleisöstä. Ihmiset nauravat ja pöytiin haetaan uusia juomia vanhojen perään.

Musiikkiosiot ovat hienoja. Kaksi upeaäänistä laulajaa esittävät klassikoita, komediapläjäyksiä ja jopa potpurin ehkä maailman parhaista pop-kappaleista, joihin lukeutuu esimerkiksi Abbaa ja Paula Koivuniemen Sata kesää tuhat yötä.

Osa musiikkivalinnoista ei kuitenkaan toiminut käytännössä lainkaan. Puoliajan jälkeen näyttelijät pukeutuivat vanhushahmoiksi ja esittivät erilaisia musiikkinumeroita sekä sanailivat siinä sivussa humoristisesti.  Nämä vanhushahmot keskustelevat nuorista komeista lääkäreistään ja intoutuvat laulamaan laulua, jossa lauletaan: ”Rape me, rape me”.

Laulun alkaessa joudun kysymään seuralaiseltani, josko olisin kuullut väärin. En kuullut eikä minua naurattanut. Teatterisali täyttyi naurunremakasta. Vitsin pointti tuli minulle selväksi. Mummohahmot haluaisivat hieman toimintaa nuorilta komistuksilta. Kuitenkin koen aiheen olevan liian herkkä ja jo tilastollisestikin lähellä liian montaa ihmistä, jotta siitä voisi perjantai-iltana viinilasi kädessä vitsailla.

Esitys oli kokonaisuudessaan ihan viihdyttävä. En selkeästi kuulunut kohdeyleisöön ja aihepiiri jäi minulle hieman etäiseksi. Asioista vitsaillessa unohdettiin myös tietynlainen sensitiivisyys, jota olisin kaivannut. Ehkä joku sukupolveni tuote tekee joskus esityksen nimeltään Luonnonkosmetiikkaa ja vegepullia. Siihen voisin vaikka samaistua.

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*