Herään sunnuntaiaamuna järkyttävään päänsärkyyn. Edellisenä iltana kaikki oli ollut kunnossa ja elämä maistui. Nyt päätäni särkee joka puolelta. Avaan Googlen ja menen terveyskirjaston sivuille. Se on luotettava lähde. Terveyskirjasto kertoo, että äkillinen voimakas päänsärky on seurausta aivoverenvuodosta. Elämä vilahtaa silmieni ohitse. Onneksi ohjeet aivoverenvuodosta parantumiseen löytyvät yhtä nopeasti.
Ylen uutisen mukaan yhä useampi tekee itsediagnosointia. Ja se on pelkästään hyvä. Lääkäreiden ei enää tarvitse käyttää aikaansa tutkimuksiin, kun potilaalla on diagnoosi valmiina. Usein myös hoitosuunnitelma on potilaalla suunniteltuna. Tämä on erittäin yleistä varsinkin mielenterveysongelmissa, joihin vastauksia haetaan somesta, muun muassa Tiktokista.
Turun yliopistossa opiskellut Minka Uusi-Kartano kirjoitti aiheesta pro gradun vuonna 2021. Johdannossa Uusi-Kartano kertoo, että ”tutkimus osoittaa, että internetissä suoritettu itsediagnosointi aiheuttaa ihmisissä ahdistusta sekä voi vaikeuttaa terveydenhuollon ammattilaisten työtä”.
Sen sijaan, että luottaisin niinkin tärkeässä asiassa kuin omassa terveydessä korkeakoulutettuun ja asiaan perehtyneeseen maisteriin, kääntyisin somen puoleen. Esimerkiksi Olli Postin tai Maria Nordinin tileille. Olli Posti on tiettävästi ainoa ihminen maailmassa, joka on parantanut itsensä MS-taudista. Aikoinaan Posti kertoi, kuinka diagnoosin saatuaan hän vaihtoi ruokavaliotaan. Odottelemme siis hänen lunastavan Nobelin-palkinnon lähivuosina. Nordinin Free to heal -parannusohjelman ydin on ajattelussa: positiivisella ajattelulla voi parantua esimerkiksi syövästä ja allergioista. Olin jo lapsena erittäin positiivinen ja iloinen, eikä minulla ole koskaan ollut syöpää eikä allergioita.
Suosittelenkin siis vahvasti kaikkien menemään nettiin ja diagnosoimaan itselleen sairauksia. Eiköhän sieltä joku vika päästä löydy.
Kommentoi