Sastamalalaisen Jero Kirilovin esikoistytär syntyi 5.marraskuuta vuonna 2014. Kirilov oli silloin 18-vuotias. ”Minulle oli alusta alkaen selvää, että suhtautuminen raskauteen ja lapsen saamisen on positiivinen”, Kirilov tuumaa muistellessaan omia ajatuksiaan yhdeksän vuotta sitten. Aikuisuuden maagisen rajan juuri ylittänyt nuori mies opiskeli viimeistä vuotta logistiikka-alan perustutkintoa, joskin aika kului enemmän alan töissä kuin pulpetin takana. Kesätöistä saatu kokemus mahdollisti hyväksiluvut, joten aikaa jäi enemmän työnteolle.
Ulkopuolinen paine ei haitannut
Oma koti löytyi Sastamalan keskustasta: vuokra-asunto, jossa Kirilov asui yhdessä silloisen kumppaninsa, esikoisen äidin kanssa. Pariskunta oli kihloissa ja elämä hymyili. Uutinen lapsesta oli Kiriloville elämää mullistava. ”Siinä hetkessä pyöri niin paljon kaikkea päässä, mutta olihan se tosi iloinen asia. Samalla tietty jännitti, niin kuin kaikilla ensivanhemmilla. Oli sitten nuori tai vanha, niin kyllä sitä jännittää”, Kirilov muistelee. Jännitykseen vaikutti Kirilovin mukaan varsinkin nuori ikä ja ulkopuolelta tuleva paine. Ajatukset siitä, miten muut suhtautuisivat uutisiin, pyörivät mielessä. Tunne, että täytyy onnistua vanhempana, oli vahva.
”Ulkopuolelta ehkä vähän kyseenalaistettiin, että ollaanko valmiita vanhemmiksi”, Kirilov sanoo. Usein tämä kyseenalaistus ei tullut läheisiltä ihmisiltä, vaan hyvänpäivän tutuilta. Pienen ensishokin jälkeen oli lähipiirin suhtautuminen positiivista ja avuliasta. Kirilov kertoo oman perheensä olleen arvokas tuki. ”Jos kysyi jotain, niin sai aina apua ja vastauksia, että kuinka ehkä kannattaisi toimia. Ei mitenkään määräilevästi, mutta jos itse kysyi, jotain niin sai kyllä aina vastauksen ja avun.”
Vain aktiivinen isä saa tuen
Kansaneläkelaitoksen ja neuvolan tuki sekä avustus jäivät uudelle isälle kaukaisemmiksi. Sieltä tuleva tuki oli suunnattu lähinnä äidille Kirilovin kokemuksen mukaan. Hän oli mukana jokaisella neuvolakäynnillä, mutta koki äidin saavan oikeutetusti enemmän huomiota. Tämä ei kuitenkaan haitannut.
”Minulla oli tunne siitä, että kyllä tämän tässä itse hoitaa. Minulla oli aika päättäväinen mielentila silloin. Jos tarvitsi jotain apua johonkin, selvitin itse, mistä niitä tietoja löytyy”, Kirilov muistelee omaa kokemustaan. Hän kuitenkin tunnistaa, ettei jokainen isä ole samanlainen. Osa voisi hyötyäkin järjestelmällisemmästä toiminnasta.
”Jos itse ei ole aktiivinen, koen, että äkkiä voi jäädä sivustaseuraajaksi. Ei sieltä kukaan tule hakemaan tai soittele tulemaan neuvolaan”, hän summaa. Kirilov myös toivoo, että tuleville isille olisi parannettu toimintaa kymmenen vuoden takaiseen verrattuna, vaikka kokeekin, että äiti ja lapsi ovat tärkeimmät autettavat neuvolassa.
Kuka pelkää teini-isää?
Teiniäidit ovat usein mediassa näkyvämpi osapuoli. Heistä tehdään tosi-tv-ohjelmia ja kirjoitetaan mielipiderikkaita kirjoituksia. Kirilovin mielestä teini-isät jäävätkin mediassa usein vähemmälle huomiolle. Oman osansa mielipiteistä hekin kyllä saavat. Kirilovkin on saannut kuulla niistä.
”Tuli sellainenkin kommentti, että nyt jää koko elämä elämättä. Juuri täyttänyt kahdeksantoista ja heti isäksi, että koita nyt miettiä vielä”, hän kuvailee ihmisten kauhisteluita. Hän ei kuitenkaan antanut tämän vaikuttaa omaan suhtautumiseensa tulevasta isyydestä, sillä hän halusi seisoa oman päätöksensä takana. Päätös lapsen pitämisestä oli tehty, eikä hän kokenut sen kuuluvan muille kuin tuleville vanhemmille. Sitä päätöstä hän ei ole koskaan katunut.
”Se on parhaimpia päätöksiä, joita olen elämässäni tehnyt”, Kirilov sanoo.
”Luota vielä enemmän itseesi”
Nykyään Forssassa asuvalla Kirilovilla on kaksi lasta ja kolmannen laskettu aika on ensi vuoden huhtikuussa. Nykyisen tyttöystävän kanssa elämä sujuu hyvin. He haaveilevat talon ostosta, ja haastattelun jälkeen he matkaavat katsomaan omakotitaloa, joka on ollut pidempään kiikarissa. Hetkeäkään hän ei elämästään vaihtaisi.
Ote isyyteen on nykyään itsevarma ja selkeä. Uusi lapsi toivotetaan tervetulleeksi turvallisin mielin. Eikä se nuoruuskaan jäänyt hänen mukaansa elämättä, vaikka sellaista joku saattoi ennustaa. ”Se on priorisointikysymys. Vanhempana on toisesta ihmisestä vastuussa, joten menemiset täytyy suunnitella sen mukaan.”
Kirilov muistelee lämmöllä yhdeksän vuoden takaista hetkeä, kun hän ensimmäisen kerran sai tyttärensä syliin. Yhden asian hän haluaisi kertoa itselleen, nuorelle isälle, joka vasta on valmistautumassa vanhemmuuden matkaan. ”Luota vielä enemmän itseesi ja omaan päätöksentekoosi. Älä anna muiden mielipiteiden ja ohjeiden vaikuttaa elämääsi.”
Kommentoi