Sanavalmis yllätysvalinta
Saija Tarkki on ensimmäinen nainen, joka toimii jääkiekkoasiantuntijana Liigan eli Suomen korkeimman sarjatason televisiolähetyksissä. Eikä siinä vielä kaikki. Hän […]
Saija Tarkki on ensimmäinen nainen, joka toimii jääkiekkoasiantuntijana Liigan eli Suomen korkeimman sarjatason televisiolähetyksissä. Eikä siinä vielä kaikki. Hän […]
Eila julistettiin kuoliaaksi, uutisoi Siilinjärven paikallislehti Uutis-Jousi viime viikolla. Kuolleeksi julistetun tilanne muuttui kuitenkin yllättäen, ja Eila palasi elävien kirjoihin. […]
Hevosenlannan käyttö energiantuotannossa helpottuu tästä päivästä lähtien. Lakimuutosten myötä lannanpoltto korkeintaan 50 megawatin energiantuotantoyksikössä ei enää edellytä jätteenpolttolupaa. Aiempi lainsäädäntö […]
Pätkätyöt ovat nykyään kovaa vauhtia yleistyvä työmuoto. Ylen mukaan Suomessa työskenteleekin vähintään 700 000 henkilöä jossain muussa kuin vakituisessa tai kokoaikaisessa […]
Uniongelmien määrä on lisääntynyt. Jatkuva kiire ja elektronisten laitteiden käyttö haittaavat unta, kertoo FinTerveys2017-tutkimus. Noin joka neljännes suomalaisista kärsii univelasta. Saman […]
Oulun keskusta virittäytyy joulun odotukseen, kun joulun avajaisia vietetään Rotuaarilla perjantaina kello 18.00 alkaen. Juhlan aikana Rotuaarin kävelykatualueelle sytytetään tunnelmalliset […]
Ilta-Sanomat uutisoi Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin kyselyssä selvinneestä kotihoidon työntekijöihin tulevaisuudessa kohdistuvasta pulasta. Jopa kolme neljästä työntekijästä on harkinnut […]
Syksy lisää monissa lapsiperheissä avuntarvetta. Yhä useammalla perheellä ei ole varaa ostaa lapsilleen talvivaatteita. Pelastakaa Lapset ry:n mukaan 14,7 prosenttia […]
Dieselautojen käyttövoimaveron poistamiseksi tehty kansalaisaloite on saanut aikaan ennennäkemättömän äänestysinnon. Tiistai-iltapäivällä ääniä oli jo kertynyt 87 tuhatta kappaletta. Kansalaisaloitteeseen vaaditaan […]
Ilta-Sanomien mukaan näyttelijä Aku Hirviniemeä vastaan on nostettu syyte kahdesta seksuaalisesta ahdistelusta. Syytettä ajaa kihlakunnansyyttäjä. Syyte on laitettu vireille Hyvinkään […]
Viestinnän tutkinto-ohjelma 2024