

Tampereen Classic jatkoi erinomaisia otteitaan miesten Salibandyliigassa, kun se päihitti sen viime vuosien pahan vastustajan SPV:n Seinäjoella. Salibandyliigaa johtava Classic […]
Yle julkaisi lokakuussa jutun, jossa väitettiin, että päiväkotien ruokailutilassa voi olla enemmän taudinaiheuttajia kuin vessassa: Yle tutki päiväkodin pöpöt: taudit leviävät […]
Lahden MM-hiihtojen kuudes kilpailupäivä oli ilmentymä urheilun juhlasta. Maailmanmestaruus ei lopulta tuntunut kaikista olennaisimmalta asialta. Tikkurilan asemalla ihmisten määränpään huomaa. […]
Monipuolinen sulkapalloharrastus käy hyvästä kuntoliikunnasta. Lajin harrastamista varten Oulun alueelta löytyy mahdollisuuksia. Kuntoaan kohottavalle yleisin reitti on aloittaa juoksuharrastus tai […]
Oulun kaupungin liikuntahallit ovat joulun aikaan auki vielä aatonaattona. Sisäliikuntahallit ovat suljettuina joulupyhien ajan jouluaattona sekä joulupäivänä. Esimerkiksi uimahallit menevät […]
Moninkertaisen arvokisahiihtäjän Teemu Kattilakosken uran lopettamisesta on kulunut lähes kuusi vuotta. Oulussa asuva Kattilakoski koki menestyksekkäimmän hetkensä vuonna 2009, jolloin […]
Valkean Intersportin myyjä Tatu Heikkilä kertoo, että vaihtelevasta säästä huolimatta ihmisten kiinnostus talviurheiluvälineitä kohtaan on ollut positiivista. Viime vuosi oli […]
Lapin lennoston harjoitus pidetään ensi viikolla Oulunsalossa. TÄPPA16 -lentotoimintaharjoitus on suunnattu lennoston nuorimmille lentäjille. Harjoitus kestää viisi päivää. Lentoharjoituksessa nuoret […]
Oulun uimahalleissa henkilökunta joutuu välillä puuttumaan peseytymiseen liittyviin asioihin, kertoo Oulun ohjauspalveluiden päällikkö Marko Savolainen. Peseytymisohjeiden tärkeyttä on aina hyvä […]
Viestinnän tutkinto-ohjelma 2025