Työ- ja elinkeinoministeriön työmarkkinaennusteen mukaan työttömyyden odotetaan vähentyvän parin seuraavan vuoden aikana. Sen ennustetaan laskevan 9,3 prosenttiin nykyisestä 9,5 prosentista vuonna 2026. Vuonna 2027 luku olisi 8,8 prosenttia.
Työttömyyden muutokset näkyvät ensimmäisenä nuorten tilanteessa. Ennusteen mukaan nuorten työtilanne paranisi.
”Nuoret toimivat työmarkkinoilla eräänlaisina puskureina, ja talouden vaihtelut näkyvät ensimmäisenä heidän tilanteessaan”, kertoo Janne Savolainen työ- ja elinkeinoministeriöstä nuorten työllisyyskysymyksiin erikoistunut johtava asiantuntija.
Savolaisen mukaan ilmiö johtuu siitä, että alle 30-vuotiaita nuoria uskalletaan palkata enemmän talouden kasvaessa ja heitä työskentelee useammin määräaikaisina työntekijöinä. Samasta syystä talouden laskutkin näkyvät ensimmäisenä nuorten työttömyystilanteessa.
Työllisyystilanne on parantunut jo muun muassa teollisuudessa sekä asiantuntijapalveluissa lukuun ottamatta arkkitehtejä ja insinöörejä, joiden työllistyminen odottaa rakennusalan vahvistumista vuonna 2027. Lisäksi kulttuurin ja vapaa-ajan palveluiden työllistymistilanne on vahvassa nousussa, selviää työ- ja elinkeinoministeriön ennusteesta.
Työvoiman osaamisesta huolehtiminen on tärkeää
Savolaisen mukaan jatkossakin on tärkeää huolehtia työvoiman osaamisesta työllisyystilanteen parantamiseksi. Lisäksi on oleellista tarkistaa, että nykyinen koulutusjärjestelmä vastaa työmarkkinoiden tarpeisiin ja että Suomessa on tulevaisuudessakin tarjolla osaavaa työvoimaa.
”On siis tärkeää tukea työttömänä olevia ja varmistaa, että heillä on työmarkkinoiden kannalta relevanttia osaamista. Esimerkiksi uusi nuorten työllistymisseteli auttaa työllisyysalueita nuorten työllistämisessä”, tiivistää Savolainen.
Työllistymisseteli voidaan myöntää yritykselle, joka palkkaa 18–29-vuotiaan nuoren töihin vähintään puoleksi vuodeksi.
”Työelämään kiinnittyminen ja verkostojen luominen voi olla haastavaa, jos valmistumisen jälkeen työpaikkaa ei löydä. Nuorten aikuisten työttömyys saattaa myös vaikuttaa kokemukseen yhteiskuntaan kuulumisesta”, kertoo koordinaattori Satu Saarela Business Oulusta.
Lisäksi työttömyys voi vaikuttaa nuoren elämään kuuluviin kehitysvaiheisiin.
”Perhettä ei uskalleta perustaa, ja siten elämä ei niin sanotusti etene toivotulla tavalla”, Saarela jatkaa.
Pitkäaikaistyöttömyys jatkaa kasvuaan
Pitkäaikaistyöttömyys kasvaa vuonna 2026, mutta sen odotetaan helpottuvan loppuvuoteen 2027 mennessä. Pitkäaikaistyöttömien määrän lisääntymistä selittää työllisyystilanteen heikentyminen viimeisen parin vuoden ajalta sekä se, että entistä harvempi työtön työnhakija on kirjattu työllisyyttä edistäviin palveluihin, tiedottaa työ- ja elinkeinoministeriö.
”Työttömyyden pitkittyessä työpaikkaa on yhä vaikeampi löytää. Työmarkkinoilla on kova kilpailu avoimista työpaikoista”, kertoo Saarela.
Pitkäaikaistyöttömällä tarkoitetaan henkilöä, joka on ollut työttömänä yhtäjaksoisesti vähintään vuoden ajan.
Lähteet:
Työ- ja elinkeinoministeriö: Työmarkkinaennuste
Yle: Uusi nuorten työllistymisseteli tulossa käyttöön – tätä se tarkoittaa käytännössä

Kommentoi