Mediassa on ollut paljon esillä viime vuosina voimistunut keskustelukulttuurin polarisoituminen ja kärjistyneiden mielipiteiden jatkuva törmäyskurssi. Se maalaa meistä ihmisinä ja yhteiskuntana huolestuttavan kuvan, jos emme enää kykene istumaan yhteiseen pöytään ja kuuntelemaan keskeyttämättä, mitä toisella on sanottavana.
Kaikki haluavat olla niin hirvittävän oikeassa. Joskus jopa niin oikeassa, että haluaisimme vain huutaa barrikadeilla mielipidettämme niin isoon ääneen, että muut ympärillä olevat viimein heräisivät ajatuksistaan.
Viikoittain todistamme tätä samaa näytöstä eduskunnan kyselytunnilta, jossa valtiomme päättäjät vuorotellen odottavat, milloin pääsevät viiltämään toistensa mielipiteitä terävillä sanoillaan. Odotetaan vain, että saadaan toinen edustaja virheestä kiinni, jotta päästäisiin nöyryyttämään häntä muiden edessä.
Tiedän, että kyselytuntiin kuuluu tietyntyyppinen performanssi ja ettei se ole eduskunnan todellisen keskustelukulttuurin parhain näyttämö. Silti pelkään, että tämä sama sanallinen kanssaeläjien tallominen leviää myös kyselytunnin ulkopuolelle, meidän arkisiin kahvipöytiimme.
On rohkeaa seistä omien sanojensa takana ja kertoa mielipiteensä silloinkin, kun muut ympärillä olevat eivät niitä halua allekirjoittaa. Silti koen, että vielä rohkeampaa on kuulla, mitä muilla on sanottavana ja tarvittaessa kehittää omaa ajatustansa muiden sanojen pohjalta. Elämme helposti omien mielipiteidemme kuplassa, jonka sisältä on mukava myhäillä muiden olevan väärässä.
”Rohkeampaa on kuulla, mitä muilla on sanottavana ja tarvittaessa kehittää omaa ajatustansa muiden sanojen pohjalta.”
Mielipiteiden ääripäät eivät ole se normi, jonka pohjalta keskustelu oikean ja väärän väliltä tulisi käydä. Normaalia on kaikki se harmaa alue, joka jää ääripäiden väliin. Uskon, että meillä kaikilla on paljon yhteisiä näkemyksiä, juuri sieltä harmaan eri sävyistä. Annetaan niille tilaa risteillä ja muuttaa muotoaan.
Yhtä lailla, kun meidän tulee hyväksyä oma erehtyvyytemme, tulee se myös sallia toisilta. Kaikki me perustamme näkemyksemme siihen tietoon, jota meillä juuri nyt on saatavilla. Maailma näyttää hyvin poikkeavalta huoneen toisilta laidoilta, joten ehkä meidän kannattaisi ottaa askeleet lähemmäksi huoneen keskiosaa ja kokeilla vaikka pyörähtää ympäri. Silloin näkisimme, mitä selkämme takana on. Eli juuri sen, mikä on ollut toiselle koko ajan täysin selvää.
Kommentoi