
Kaikille yhteinen veronpalautuspäivä poistuu
Ensi vuodeksi muuttuva verotus poistaa yksittäisen veronpalautuspäivän. Jatkossa palautukset saatetaan maksaa elokuun ja joulukuun välisenä aikana. Tämä on viimeinen vuosi, […]
Ensi vuodeksi muuttuva verotus poistaa yksittäisen veronpalautuspäivän. Jatkossa palautukset saatetaan maksaa elokuun ja joulukuun välisenä aikana. Tämä on viimeinen vuosi, […]
Tänä vuonna Suomeen syntyy alle 50 000 lasta, kun kymmenisen vuotta sitten saman ikäluokan suuruus oli 60 000. Syntyvyyden laskuun etsitään jatkuvasti […]
Jethro ”Jeti” Rostedtilla on kolme pääpointtia kaupanteossa. ”Aina kun myyt jotain, niin sinun pitää olla tuotetietoinen, sympaattinen ja tarkkaavainen. Kaikkein […]
Oulun ammattikorkeakoulu on vastaanottanut tänä vuonna yhteensä 260 vaihto-opiskelijaa ympäri maailman, Oulun ammattikorkeakoulun kansainvälisissä palveluissa suunnittelijana työskentelevä Marianne Isola kertoo. […]
Jääkiekkoilija Pekka Rinne viihtyy Yhdysvalloissa, mutta Suomea hän ei ole unohtanut. Uran jälkeen muutto kotimaahan onkin tällä hetkellä todennäköisin vaihtoehto. […]
”Ei se sen kummempaa ole kuin muukaan elämä, paitsi että joudun huolehtimaan ja päättämään yksin puolison asioista sekä kaikista yhteisistä […]
Pakkanen kiristyy ja irtokissat hakeutuvat lämpöön. Sen huomaa Kempeleen Vierashuoneen kissatalossa. Lähes kaikki 28 kissakoppia ovat varattuja, ja soittoja löytyneistä […]
Vuoden lähestyessä loppuaan valitaan jälleen uusia opiskelijoita Oulun ammattikorkeakoulussa toimiviin opiskelijajärjestöihin. Vinkkamedia haastatteli kahta pitkän linjan opiskelija-aktiivia, joiden hallitusvastuu vuoden […]
Kotkantien kampuksella monen kulttuurialan opiskelijan koulupäivä alkaa Kultti ry:n kahvihuoneelta, missä kahvinkeitin laitetaan päälle päivän ensimmäistä kertaa heti aamukahdeksan jälkeen. […]
Oulun ylioppilasteatteri on järjestänyt myös tänä syksynä vuosien varrella perinteeksi tulleen Tuoretiski produktion. Tuoretiski on suunnattu suoraan uusille harrastajille. Tämän […]
Viestinnän tutkinto-ohjelma 2025