Hallitus käsittelee tänään 10. marraskuuta yleisistunnossaan esitystä uudesta saamelaiskäräjälaista. Saamelaiskäräjälain uudistus on ollut jo kolmen hallituksen pöydällä, mutta lakiuudistuksen esittelyä on toistuvasti siirretty. YK on moittinut Suomea saamelaisten oikeuksien loukkaamisesta. Ylen hallituslähteet kertovat, että esitys etenee riitaisena. Asiasta uutisoi myös Iltalehti.
Pääministeri Sanna Marin aikoo viedä esityksen uudesta saamelaiskäräjälaista eduskuntaan, vaikka valtiovarainministeri Annikka Saarikko ilmoitti Twitterissä keskustan ottavan lain asiakirjan pöydälle. Saarikon mukaan Marin rikkoo vakiintuneita pelisääntöjä viemällä esityksen eduskuntaan ilman hallituksen sopua asiasta. Marin kiistää syytteet pelisääntöjen rikkomisesta.
Ylen mukaan keskustan edustajat vastustavat esityksen antamista, mutta myös muiden puolueiden Lapin kansanedustajissa esitystä on vastustettu. Kiista lakiesitykseen liittyen on koskenut sitä, keitä vaaliluetteloon voi hyväksyä. Myös esityksen vaikutukset Pohjois-Lapin kuntien itsehallintoon ovat aiheuttaneet kiistaa.
Saamelaiskäräjälaki määrittelee esimerkiksi sen, ketkä voivat äänestää vaaleissa ja asettua ehdolle.
Lähteet:
Yle: Marinin ja Saarikon välille repesi ilmiriita saamelaiskäräjälaista
Kommentoi