Virvoitusjuomajätti Coca-Cola käynnisti joulukampanjansa Rovaniemellä. Vuoden joulukohteeksi World Luxury Travel Awards -kilpailussa äänestetyllä Rovaniemellä nähtiin muun muassa ikoninen Joulurekka.
Maailman arvokkaimpiin brändeihin kuuluvan Coca-Colan kampanjassa mukana oleminen on suuri asia Rovaniemen kokoiselle kaupungille. Joulurekan mukana saapuu suuri määrä vaikuttajia sekä median edustajia, mikä tuo näkyvyyttä Rovaniemelle ja Lapille.
Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen kertoo Ylelle tyytyväisyydestään:
‘’Onhan se aivan valtavan upea juttu, että olemme oikeasti päänäyttämö legendaarisen Coca-Colan joulukampanjassa.’’
Coca-Cola on liittänyt joulun vahvaksi osaksi brändiään ja tämän vuoksi Rovaniemi kytköksineen jouluun ja joulupukkiin oli luonnollinen valinta joulukampanjan avajaiskohteeksi.
‘’Joulu on ihan mahtava brändi ja tähän Coca-Cola osaa tarttua. Kyllä tämä vahvistaa myös Rovaniemeä joulukaupunkina’’, toteaa bränditutkija Kirsti Lindberg-Repo Ylen haastattelussa.
Coca-Colan Joulurekka on vieraillut 26 vuoden ajan eri puolilla maailmaa, mutta kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kampanjan avaus järjestetään Pohjoismaissa.
Kommentoi