Valtioneuvosto: Taloyhtiöiden esteettömyyttä ja kestävää asumista pyritään edistämään

allitus esittää asunto-osakeyhtiölakiin muutoksia, jotka helpottaisivat esteettömyyteen sekä kestävään asumiseen tähtääviä muutostöitä. Kuva: Pixabay.

Hallitus esittää asunto-osakeyhtiölakiin muutoksia, jotka helpottaisivat esteettömyyteen sekä kestävään asumiseen tähtääviä muutostöitä. Uudistus on osa pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmaa.

Esityksen myötä taloyhtiön osakkaalla olisi jatkossa oikeus tehdä omakustanteisesti esteettömyyttä parantavia muutoksia myös taloyhtiön yhteisiin tiloihin. Muutoksen toteuttanut osakas olisi itse vastuussa käyttökuluista, huollosta sekä tarpeen tullen muutoksen poistamisesta.

Esteettömyyttä parantaviin muutoksiin kuuluvat esimerkiksi ovien sähköiset avausjärjestelmät, sisäänkäyntien luiskat sekä yleisten tilojen valaistuksen parantaminen. Muutostöistä tulisi esityksen mukaan kuitenkin aina ensin ilmoittaa taloyhtiön hallitukselle tai isännöitsijälle, eivätkä muutokset saisi aiheuttaa minkäänlaisia haittoja tai kustannuksia yhtiölle tai sen muille asukeille.

Muutosten on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian.

Valtioneuvosto: Taloyhtiöiden esteettömyyttä ja kestävää asumista halutaan edistää

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*