Squishmallows on joulun hittituote

Squishmallows-pehmolelut ovat tulleet tunnetuiksi muun muassa Tiktokin kautta. Kuva: Joni Karppinen

Lähestyvän joulun hittituotteeksi on kohoamassa Squishmallows-pehmolelut. Kyseessä on herttainen, halittava ja tyynymäinen uutuustuote, joka on syrjäyttämässä perinteisemmät pehmolelut tieltään.

”Squishmallows-tuotteet ovat lasten mieleen ja niitä on helppo suositella vanhemmille, jotka ovat lähteneet ostoksille ilman suunnitelmaa”, kertoo Leluaitassa työskentelevä Marjo Herme.

Marraskuisena arkiaamuna lelukaupassa on rauhallista, kun ensimmäiset asiakkaat ovat saapuneet apajille. Joululahjahankintojen piikki käynnistyy Hermeen mukaan itsenäisyyspäivän jälkeen. Asiakkaita odotetaan kauppaan tiuhaan tahtiin aina joulunpyhiin asti, Herme kommentoi.

Myös varttuneemmille asiakkaille löytyy potentiaalisia ostosvaihtoehtoja. Palapelit ovat Hermeen mukaan säilyttäneet asemansa eniten hankituimpien joululahjojen joukossa. Niille löytyykin lelukaupasta oma suurehko osionsa.

Joulu on valintojen aikaa

Moni lapsiperhe joutuu haastavan taloustilanteen vuoksi tekemään valintoja joulukulutuksen suhteen. Lelujen myynnissä kulutuksen vähentyminen ei näy yhtä vahvasti kuin muiden käyttötavaroiden.

”Lapsille halutaan tarjota mahdollisimman perinteikäs joulu. Leluihin on helppo panostaa pienemmälläkin budjetilla”, kertoo Verkkokauppa.comin lelujen tuotepäällikkö Essi Tyson-Fyhr yrityksen verkkosivuilla.

Suomen Leluyhdistys valitsi vuoden partypeliksi Bezzerwizzer-tietokilpailupelin. Se löytyy myös Verkkokauppa.comin top-10 ennusteesta joulun hittilahjaksi.

Ennusteen mukaan suuressa suosiossa tulevat olemaan myös interaktiiviset lelut, jotka reagoivat lapseen ja tämän tekemisiin.

Lähde: Tässä ovat joulun hittilelut – Verkkokauppa.com ennustaa vilkasta lelukauppaa vallitsevasta taloustilanteesta huolimatta – Verkkokauppa.com

Share

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.


*