
Sosiaalinen media vaikuttaa vahvasti miesten asenteisiin naisiin kohdistuvaan väkivaltaan liittyen kertoo Oulun seudun NYTKIS ry:n puheenjohtaja Emma Päkkilä.
“Korona-ajan jälkeen kommenttipalstat ovat muuttuneet hyökkääviksi. Sosiaalisessa mediassa mielipiteiden kertominen on muuttunut vihapuheeksi ja toisten haukkumiseksi”, kertoo Päkkilä.
Naisjärjestöt yhteistyössä NYTKIS ry on toteuttanut viime kesänä miesten asenteita kartoittavan väestötasoisen kyselytutkimuksen osana Suomen väkivaltaobservatorion Valoa, ei väkivaltaa -kampanjaa.
Joka viides mies ajattelee, että naiset voivat ansaita heihin kohdistuvan väkivallan esimerkiksi ulkonäön, pukeutumisen tai käytöksen takia.
Tutkimuksen perusteella erityisesti nuoret miehet suhtautuvat naisiin kohdistuvaan väkivaltaan myönteisemmin kuin vanhemmat miehet. Tutkimukseen osallistuneilta on kysytty esimerkiksi ikä sekä koulutustausta, mutta tutkimusta ei ole paikallistettu.
Huolestuttavista tutkimustuloksista huolimatta 90 prosenttia miehistä on sitä mieltä, että naisiin kohdistuva väkivalta on aina väärin, sekä valtaosa miehistä tunnistaa vastuunsa väkivallan lopettamisesta.
Tutkimus herätti kiivasta keskustelua sosiaalisessa mediassa
Median kritiikin kohteeksi on joutunut erityisesti yhden väittämän kysymyksenasettelu. Tutkimukseen osallistuneita on pyydetty vastaamaan väitteeseen “Naiset voivat ansaita heihin kohdistuvan väkivallan esimerkiksi tietynlaisella pukeutumisella, käytöksellä tai ulkonäöllä.” Väitteen kohta käytöksestä herätti sosiaalisessa mediassa keskustelua. Puheenaiheeksi on noussut, että käytös voi pitää sisällään myös väkivaltaisen käytöksen.
“Väkivaltainen käyttäytyminen ei oikeuta koskaan vastaväkivaltaan”, Päkkilä kommentoi.
Päkkilä kertoo aiheen kiinnostaneen kansalaisia ja aihetta kannattaa myös jatkossa tutkia.
Oulun seudun NYTKIS järjestää Valoa, ei väkivaltaa -keskustelutilaisuuden sunnuntaina 24.11.2024 Oulun kaupungintalon juhlasalissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Lähteet:
Yle: Joka neljäs alle 35-vuotias mies ajattelee, että nainen voi ansaita häneen kohdistuvan väkivallan
HS: Yllättävän moni mies uskoo, että naiset ansaitsevat kokemansa väkivallan
NYTKIS ry: Joka neljäs nuori mies uskoo, että nainen voi ansaita väkivallan
Kommentoi