
Alaikäisten juominen ja humalanhakuisuus on kääntynyt jälleen kasvuun, uutisoi Yle. Asia selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) keväällä julkaiseman kyselyn tuloksista. Kyselyn vastaajat ovat 15–16-vuotiaita. Kasvua on ollut niin viikoittain juovien nuorten osalta, mutta myös humalanhakuisesti juovien nuorten kohdalla. Tämä on huomattu myös Oulussa nuorisotyöntekijöiden keskuudessa.
”Olen huomannut alkoholinkäytön kasvuun kääntymisen, mutta myös sen, että aiheen ympärillä oleva polarisoituminen on lisääntynyt. On entistä enemmän niitä nuoria, jotka kieltäytyvät alkoholinkäytöstä kokonaan, mutta tietyillä ryhmillä runsaampi käyttö on lisääntynyt”, Valkean nuorisotila Nurkan ohjaaja Minna Nikula kertoo.
Nikula kertoo, että etenkin alaikäisten nuorten runsaampi alkoholinkäyttö on lisääntynyt. Aiheen taustalla on varmasti moninaisia syitä, mutta Nikula pohtii yhteyttä etenkin sosiaalisen median välillä.
”Nuorten fyysiset kaverisuhteet ovat muuttuneet. Mennään porukan mukana, jotta oma status joukossa säilyisi”, Nikula tuumii.
Pelko lastensuojeluilmoituksen tekemisestä saattaa hankaloittaa sitä, että nuoret ottaisivat alkoholinkäytön esiin nuorisotyöntekijän kanssa. Nikula kertoo, että nuorten kanssa on tärkeää jutella asioista niiden oikeilla nimillä ja olla heille luotettava aikuinen.
Nuorisovaltuustossa on huomattu, että nuorten hyvinvointi on laskussa
Nuorisovaltuusto ONEn puheenjohtaja Pietari Meriläinen suorittaa tällä hetkellä abivuottaan Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukiossa.
”Nuorisovaltuustotoiminnassa on nähnyt tilastoja ja tutkimuksia siitä, että nuorten hyvinvointi on ollut laskussa pidemmän aikaa. Nuoret eivät koe koulunkäyntiä mielekkäänä, opiskelut aiheuttavat huolta ja nuoret ovat huolissaan omasta mielenterveydestään”, Meriläinen kertoo.
Meriläinen pohtii, että nuorten hyvinvoinnilla ja alkoholinkäytön lisääntymisellä voi olla yhteys. Hänen mielestänsä tutkimustulokset ovat pysäyttävät, mutta eivät tulleet yllätyksenä.
THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kertoo Ylen haastattelussa, että taustalla on useita syitä. Hän tuo esiin, etteivät nuoret liitä säännölliseen humalanhakuiseen juomiseen suuria riskejä. Lisäksi väkevien alkoholijuomien saatavuus on koettu aikaisempaa helpommaksi.
Nuoret saavat alkoholia aiempaa useammin vanhemmiltaan ja alkoholia päätyy alaikäisten käsiin myös sosiaalisen median ja välittäjien avulla. Raitasalo on huolissaan alkoholin saatavuuden helpottamisesta ja sen yhteydestä kulutuksen kasvuun. Lisäksi on huomattu, että etenkin tytöillä ahdistus ja humalanhakuinen juominen kulkee käsi kädessä.
Lähteet:
Yle.fi: Aiempaa useampi alaikäinen on humalassa joka viikko, ja tutkijan mukaan yksi syy löytyy vanhemmista
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: ESPAD – Eurooppalainen koululaistutkimus nuorten päihteiden käytöstä
Kommentoi